"Schirene! Schirene! täällä, tässä yksinäisyydessäni minä vuodatan sinun eteesi intohimoni, kauan pidätetyn — koko elämäni intohimon, ei minkään tavallisen elämän, vaan semmoisen, joka on täynnä syviä tunteita ja synnyttäviä ajatuksia. Voi ihana! voi ihanaa ihanampi! sillä sinä olet minulle niinkuin häiritsemätön uni — miks'et sinä ole minun, miksi me kadotamme silmänräpäystäkään kunniakkaasta elämästämme ja poistamme kohtalostamme puolen sen autuudesta?"
"Mieletön, mieletön, oletko unhottanut? Kopissansa olevan vangin ihastus, jolta huima mielenkuvitus hetkeksi riistää hänen kahleensa! Kalifin tytär ja — Juutalainen!"
"Anna minulle isieni valtikka!"
"Hornaan kaikki talismanit! Minä en tarvitse muuta innostusta kuin hänen muistonsa, ei muuta taikausta kuin hänen nimensä. Taivasten kautta, minä tahdon astua tähän jaloon kaupunkiin voittajana tai kuolla."
"No, mitä elämä on, sillä mietintö yhtyy aina minun himoihini — no, mitä elämä on! Heitä sattumukset koirille ja tempaa pois valhemuoto väärältä yhteiskunnalta! Tässä seison minä, sankari, jonka äly keksii kaikki, jonka sydän on täynnä ääretöntä rohkeutta, jolla on nuoruutta, jäntevyyttä, kuuluisa syntyperä ja semmoinen ulkomuoto, joka on saattanut monen armaan heimokuntamme tytön painamaan alas kaunista päätänsä Hamadanin suloisella lähteellä, ja minä olen — minä en ole mitään."
"Pois koko yhteiskunta! se ei ole tehty minua varten. Minä synnytän oman yhteiskuntani ja olen se jumaluus, jota toisinaan uneksin."
"Me luomme kohtalomme ja nimitämme sitä sallimukseksi. Sinä puhuit viisaasti, Honain. Sinä, viekas Sadusealainen! Pyhä veri virtasi isieni suonissa eivätkä he toimittaneet mitään; mutta minulla on käsivarsi, joka on kasvanut valtikkaa pitämään, ja minä aion voittaa tämmöisen itselleni."
"Minä en voi epäillä voittoani. Voitto on osa minun olemisestani. Minä olen syntynyt kunniaa varten, niinkuin puu on syntynyt tuottamaan hedelmiä taikka levittämään kukkiansa. Teko on tehty. Kun se on päätetty, se on myöskin tehty. Minä tahdon kohdata suurinta kruunattua esi-isääni, vieläpä hänen hautakammiossansa. Mahtava Salomon! hän nai Faraonin tyttären. Haa! mikä tulevaisuus koittaa toiveilleni. Ennusmerkki, oivallinen ennusmerkki!"
"Taivas ja maa yhtyvät luomaan onneani. Surullinen nuoruuteni, jota olen niin usein kironnut, minä tervehdin sinua — sinä olit kunniakas valmistus; ja kun minä, joka en taipunut ympäröivään elämään, pidin itseäni typeränä, minä nyt huomaan, että olin mitä omituisin olento. Taivaitten kautta, minä olen iloinen; ensikerran elämässäni olen iloinen. Minun tekisi mieli nauraa ja taistella ja juoda. Minä olen uudestaan syntynyt; minä olen toinen olento; minä olen mieletön!"
"Oi! aika, suuri aika, maailma puhuu valhetta sinusta. Se sanoo sinua nopeaksi. Minusta näytät kummallisen hitaalta. Lennä, suuri aika, ja tuo minulle siivilläsi valtikkani!"