Ei voisi ajatella mitään niin autiota, kolkkoa eikä kauhistavaa kuin ympäröivää maisemaa, jota ei ainoakaan viljelyksen jälki valaissut. Kaupunki seisoi ikäänkuin viimeinen gladiatori häviön amfiteaterilla.
Sitä ympäröitsi korkea, torneilla varustettu muuri, jonka rakennustapa oli pilgrimille tuntematon: portteja vipusiltoineen ja nostoristikkoinensa, neliskulmaisia torneja, ja ampumareikiä joutsimiehiä varten. Etuvartiat, puettuina teräkseen ja kiiltäen auringonlaskussa, astuivat säännöllisillä väli-ajoilla valppaina pitkin muuria, ja eräästä korkeasta tornista liehui lippu, lumivalkoinen lippu, punainen risti keskellä!
Vankeuden Ruhtinas näki viimein isiensä kadotetun pääkaupungin.
II.
Muutamia kuukausia takaperin tämmöinen näkö olit sytyttänyt kaikki Alroy'n salaiset intohimot; mutta aika ja kärsiminen ja katkera kokemus olivat jo vähän masentaneet Hebrealaisten ruhtinaan tulista mieltä. Hän katseli Jerusalemia, hän näki Davidin kaupungin, jota kristikunnan mahtavat soturit vartioivat ja jota puolikuun lukemattomat armeijat uhkasivat. Nuot kaksi maailman suurta puoluetta näytti taistelevan siitä saaliista, jonka valloittamista varten hän, yksinäinen vaeltaja, oli kulkenut erämaan halki. Jos kohta hänen uskonsa esti häntä yrityksensä mahdolliiuutta epäilemästä, tunsi hän kumminkin syvästi, että maailma oli aivan toisenlainen kuin hän oli Hamadanin puutarhoissa ja Kaukason kallioilla uneksinut, ja että, jos hänen tarkoituksensa menestyisi, se tapahtuisi vaan yhdellä ainoalla keinolla. Levollisena, ehkä vähän alakuloisena, mutta täynnä hurskasta nöyryyttä ja pyhää toivoa hän meni alas Josaphatin laaksoon, ja niin, sammuttaen janoansa Siloah'n lähteellä ja nousten vastapäiselle kunnaalle, David Alroy astui Jerusalemiin Sionin portin kautta.
Häntä oli neuvottu, että se kaupungin-osa, joka oli jätetty hänen kansalaisillensa, oli lähellä tätä pääsötietä. Hän kyseli suuntaa vartialta. Tämä ei huolinut vastata häntä. Vanha ryysyihin puettu mies kulki ohitse ja viittasi häntä luokseen.
"Mitä tahdotte, ystävä?" Alroy kysyi.
"Te kuulustelitte kansalaistenne asuntopaikkaa. Te olette varmaan outo Jerusalemissa, koska luulitte, että Frankkilainen puhuisi Juutalaisen kanssa. Teidän kävi hyvin, kun ei teitä potkittu eikä kirottu."
"Potkittu ja kirottu! Nuotko koirat —"
"Hiljaa! hiljaa! Jumalan rakkauden tähden", lausui hänen uusi kumppaninsa kovin säikähtyneenä. "Oletteko lainanneet rahaa heidän päälliköllensä, koska puhutte näin? Jerusalemissa meidän kansamme puhuu ainoastaan kuiskaten."