Seisoen riveissä, päät mystillisellä tavalla verhottuina, Israelin hyljätyt tähteet, nuot vangit entisessä pääkaupungissaan, tunnustivat, mistäkään kärsimyksistä huolimatta luottamustansa Jumalaansa ja myöskin uskoansa hänen lupaustensa täyttämiseen, vaikka viivytetyn toivon koko katkeruus täytti heidän sydämensä. Heidän yksinkertainen jumalanpalveluksensa oli päätetty, heidän rukouksensa olivat luetut, heidän vastauksensa tehdyt, heidän lakinsa asetettu näkyviin, ja armeliaisuuden lahjat ylimmäisen papin suusta ilmoitetut. Jumalanpalveluksen jälkeen kunnian-arvoisa Zimri aukaisi jonkun Talmudin kirjan ja selitti kokoontuneelle kansalle lakia, vahvistuneena kaikkien noitten kuuluisain ja oppineitten miesten mielipiteistä, jotka olivat päähenkilöinä hänen tieteellisissä keskusteluissaan ijäkkään Maimonin kanssa.
"On kirjoitettu", lausui rabbini: "Ei sinun pidä muita Jumalia pitämän minun edessäni! No, tiedättekö, mitä meidän isämme Abraham vastasi, kun Nimrod käski hänen palvella tulta? Miks'ei yhtä hyvin vettä, arveli Abraham, joka voi sammuttaa tulen? miks'ei pilviä, jotka voivat vuodattaa vettä? miks'ei tuulia, jotka tuottavat pilviä? miks'ei Jumalaa, joka on luonut tuulet?"
Myöntymisen hyminä nousi koko seurakunnasta.
"Elieser", kysyi Zimri, kääntyen nuoren rabbinin puoleen, "on kirjoitettu, että hän otti kylkiluun Adamista, kun tämä uupui. Onko Jumala siis rosvo?"
Nuori rabbini näytti kummastuneelta ja käänsi silmänsä maahan.
Seurakunta oli hyvin hämmästynyt ja vähäisen levoton.
"Eikö kukaan osaa vastata?" lausui Zimri.
"Rabbini", sanoi joku vieras, pitkä, mustanverinen afrikalainen pilgrimi, joka seisoi jossakin huoneen nurkassa ja oli puettu punaiseen vaippaan, johon lamppu loi häilyvän valonsa. "Rabbini, rosvot tunkeusivat viime yönä huoneeseni ja veivät yhden savi-astian, mutta jättivät kultaisen vaasin sijaan."
"Hyvin vastattu, hyvin vastattu", huudahti seurakunta. Suostumuksen osoitukset olivat lujat.
"Oppinut Zimri", jatkoi afrikalainen, "on kirjoitettu Gemarassa, että Jerusalemissa oli nuorukainen, joka rakastui kauniisen tyttöön, vaan tämä halveksi häntä. Ja nuorukainen joutui niin rakkautensa valtaan, ettei hän kyennyt puhumaan; vaan kun hän näki tytön, hän katsoi rukoillen häneen, ja tämä nauroi häntä. Ja eräänä päivänä, kun nuorukainen ei saanut oltua, hän lähti erämaahan; ja yön puoleen hän palasi kotiin, mutta kaupungin portit olivat suljetut. Ja hän meni alas Josaphatin laaksoon ja astui Absalonin hautakammioon ja laski siihen maata; ja hän näki unen: ja seuraavana aamuna hän tuli hymyillen kaupunkiin. Ja neitonen tapasi hänen ja kysyi: sinäkö se olet; oletko sinä nauraja? Ja hän vastasi: katso, kun en eilen mitään lohdutusta saanut, minä läksin ulos kaupungista erämaahan ja palasin kotiin ja kaupungin portit olivat suljetut ja minä menin alas Josaphatin laaksoon ja astuin Absalonin hautakammioon ja laskin maata ja näin unen, ja siitä anti minä olen nauranut! Ja tyttö lausui: 'kerro minulle unelmasi!' Vaan nuorukainen vastasi ja sanoi: minä en kerro unelmaani muille kun vaimolleni, sillä se koskee hänen kunniaansa! Ja tyttö kävi murheelliseksi ja uuteliaaksi ja sanoi: minä olen sinun vaimosi, kerro minulle unelmasi. Ja he menivät suoraa tietä pois ja naivat toisensa, ja siitä asti molemmat nauroivat. No, oppinut Zimri, mitä tämä kertomus tarkoittaa, joutava lorupuhe lakiviisaan mielestä, vaan kuitenkin on vankeuden etevin kirjanoppinut sen kirjoittanut?"
"Minun älyni ei riitä siihen", lausui päärabbini.