Rabbini Elieser oli ääneti; seurakunta huokaili.
"Kuulkaat nyt selitys", sanoi afrikalainen: "nuorukainen on meidän kansamme ja tyttö on kadonnut Sionimme, ja Absalonin hauta osoittaa, ettei pelastus voi tulla kuin Davidin huonekunnasta. Kuuletko tämän, nuorukainen?" kysyi Afrikalainen, astuen esiin ja pannen kätensä Alroy'n olkapäälle, "minä puhua sinulle, sillä minä olen huomannut hartaan osan-oton sinun käytöksessäsi."
Vankeuden Ruhtinas säpsähti ja loi silmänsä edessään olevaan synkkään muotoon, mutta hän ei voinut selittää mitään. Afrikalaisen kasvojen ylipuolta peittivät osaksi mustat, tuuheat hiukset ja leukapuolta hänen korkea pukunsa. Niitten ainoa tunnusmerkki oli leimuava silmä, joka välähti esiin ikäänkuin salama mustasta pilvestä.
"Onko osan-ottoni ainoa syy, joka saattaa teidän kääntymään minun puoleeni?" Alroy kysyi.
"Kuka koskaan ilmoitti kaikki syynsä?" vastasi Afrikalainen nauraen ivallisesti.
"Minä en yritäkään niitä oppimaan. Olkoon siinä kylläksi lausuttu, vieras, että mitä tahansa te tarkoitatte, minä hyvästi ymmärrän sen."
"Se on hyvä: oppinut Zimri, onko tämä sinun oppilaasi? Minä onnittelen sinua. Minä tahdon verrata häntä toivokkaasen Elieseriin." Näin lausuen harteva Afrikalainen astui ulos huoneesta. Seurakunta hajosi myöskin. Alroy olisi mielellänsä heti seurannut Afrikalaista ja puhunut kauemman aikaa ja yksinänsä hänen kanssaan; mutta muutamat minuutit kuluivat Zimrin virallisten toimitusten tähden ennenkuin hän pääsi lähtemään; ja kun hän meni, hän turhaan etsi vierasta. Hän kuulusteli seurakunnalta, mutta ei kukaan tuntenut Afrikalaista. Hän ei ollut kenenkään vieras eikä kenenkään velallinen eikä ollut nähtävästi koskaan ennen siellä ilmestynyt.
V.
Torven ääni ilmoitti, että portit suljettaisiin, kun Alroy lähti Sionin kulkutietä kaupungista. Kiusausta oli vaikea vastustaa. Hän kiirehti ulos ja riensi eteenpäin monta sataa kyynärää taaksensa katsomatta, ja kun hän katsoi, hän huomasi iloksensa, että hänen täytyi jäädä muurien ulkopuolelle yöksi. Aurinko oli laskenut, Öljyvuori ruskotti vielä sen viimeisistä säteistä, mutta Josaphatin laakso oli peittynyt mustaan varjoon.
Hän kulki vähäisen aikaa vuorten välitse, katsellen Jerusalemia sadoilta eri paikoilta ja ihastellen niitä yksityisiä planeteja ja karttuvia tähtiryhmiä, jotka virisivät ihanuuteensa taikka loistaen yhdistyivät. Jokseenkin väsyneenä hän viimein meni alas laaksoon. Vähäinen Siloah'n puro näytti suikertelevan kuutamassa, ikäänkuin hopeinen lanka. Muutamat kodittomat raukat nukkuivat suihkulähteen katoksen alla. Useita melkoisen suuria yksinäisiä hautakammioita kohosi Öljyvuoren juurelta, ja isoimpaan tämmöiseen Alroy astui. Liikkuen kapeaa käytävää myöten hän saapui vähäiseen neliskulmaiseen huoneesen. Kummallakin puolella oli tyhjä graniti-sarkofagi, toisen kansi särjetty. Näitten väliin Vankeuden Ruhtinas pani vaippansa ja uupuneena kävelyksestänsä hän pian nukkui sitkeästi.