Käytävä oli väljä ja vähitellen kaltava. Kauan aikaa oli siitä kuutama näkyvissä, mutta kun Alroy nyt katsoi ympärillensä, hän huomasi, että ylänne hänen takanansa esti kaikki ulkopuolelta näkymästä. Käytävän seinät olivat täynnä kummallisia veistokuvia.
Vankeuden Ruhtinas astui miltei kaksi tuntia pitkin tätä käytävää. Melkein koko ajan oli kaukainen putoavan veden kohina kuulunut. Tämä eneni hänen lähetessään, ja likeisestä ankarasta pauhusta ja loiskeesta hän nyt tiesi, että hän oli jonkun kosken kupeella. Hänen sydämensä vapisi. Hän koetteli maata allansa, ennenkuin hän rohkeni mennä edemmäksi. Yhtäkkiä vesi purskahti ylös ja sammutti hänen soittonsa. Uhkaava vaara kauhistutti häntä, ja hän vetäytyi muutamia askelia takaperin, turhaan koettaen jälleen sytyttää soittoansa, joka oli kokonaan kastunut.
Hänen rohkeutensa katosi. Mielen jäntevyys ja voimien ponnistus näyttivät hyödyttömiltä. Hän oli juuri epätoivoon heittäymällänsä, kun joku valo, joka laveni vallitsevassa pimeydessä, veti hänen huomionsa puoleensa.
Vähäinen, heleänpunainen pilvi näytti vierivän häntä kohden. Se aukeni, se laski povestansa hopeisen tähden ja hajosi taas pimeyteen. Mutta tähti jäi jälelle, hopeinen tähti, ja loi pitkän, väreilevän valojuovan isolle ja riehuvalle koskelle, joka nyt vinheänä ja vaahtoisena kokonaan ilmestyi Alroy'n silmien eteen.
Tämä ihana, etuisa välitys elähytti jälleen uskaliasta pilgrimiä. Musta, etupuolelta likenevä varjo, joka katkaisi sen valojuovan, jonka tähti oli piirtänyt veteen, kiinnitti nyt Alroy'n huomiota. Hän astui eteenpäin, saavutti jälleen äskeisen asemansa ja rupesi tyystemmin sitä tarkastamaan. Siinä oli pursi, ja purressa istui äänetönnä ja liikkumatonna yksi noista kookkaista, eriskummallisista ja kauheista olennoista, joita hän oli nähnyt kuvattuina käytävän seinille.
Jättäen kohtalonsa Israelin Jumalan haltuun, David Alroy hypähti venheesen.
VII.
Samalla Afriti, sillä se oli yksi näistä hirveistä olennoista, tarttui airoihin, ja pursi alkoi liikkua eteenpäin. Kuohuvat vedet jakaantuivat äkkiä sitä pitkää juovaa myöten, josta tähden säteet heijastuivat takaisin, ja haaksi solui korkeitten ja toisistaan eroitettujen vesijoukkojen lomitse.
Tällä tapaa he kulkivat tuokion aikaa, kunnes he joutuivat kauniille, kuun valaisemalle järvelle. Kaukaa haamoitti vuorinen seutu. Alroy katseli kumppaniansa uuteliaisuudella, joka ei ollut kokonaan pelkoa vailla. Se oli merkillistä, ettei Alroy'n millään lailla onnistunut kääntää tämän huomiota puoleensa. Afriti ei näyttänyt ollenkaan tietävän, että mikään vieras oli muassa. Viimein he saapuivat järven toiselle puolelle, ja Vankeuden Ruhtinas nousi purresta.
Hän astui maalle yhden käytävän kohdalle, jonka molemmilla puolilla seisoi summattoman suuria, punaisesta granitista veistettyjä leijonia ja joka ulottui silmänkannon matkaa vuorenkupeesta ylöspäin. Tähän kupeesen oli hakattu mitä komeimpia portaita. Helppo oli siis kiivetä ylös, ja kulkein leijonakäytävää, Alroy pääsi ennen pitkää vuoren huipulle.