IV.
Erämaan autioksi heitetty kaupunki tarjosi aivan toisenlaisen näyn kuin sen, joka kohtasi Alroyn hämmästyneitä silmiä, kun hän ensin näki sen jalot tornit ja astui sen äänettömiä, palatseilla pallistettuja katuja myöten.
Portin ulkopuolelle oli asetettu avara leiri noita matalia, mustia telttoja, joita Kurdilaiset ja Turkomanit tavallisesti käyttivät; pääkadut olivat täynnä vireitä ihmisparvia, jotka puuhasivat kaikissa sodan valmistuksissa ja säännöttömän ja uskaliaan elämän hälisevissä hankkeissa; hevoset olivat sioitetut hävinneisin huoneisin, ja korkeat kamelit kohottivat sävyisät kasvonsa pylväsryhmien keskeltä taikka kyykistyivät levollisina polvillensa kaatuneitten kuvapatsaitten ja luhistuneitten obeliskein välissä.
Kaksi kuukautta oli tuskin kulunut siitä, kun Alroy ja Jabaster olivat tulleet Scherirah'n leiriin ja ilmoittaneet hänelle pyhän lähetyksensä. Hänen kovettunut sydämensä, hänen, jonka äiti oli Juutalainen, oli taipunut heidän ylhäältä saatuihin ennustuksiinsa. Hän ryhtyi heidän asiaansa koko kääntyneen innolla, eivätkä hänen kirjavat joukkonsa kauan epäilleet ruvetessaan semmoiseen uskoon, joka, samalla kuin se tarjosi varmaan vaaroja ja erinomaisia seikkoja, lupasi rikkautta, jopa valtaakin. Erämaan kaupungista uusi Messias lähetti sanansaattajansa naapurikaupunkeihin ilmoittamaan, että hän oli tullut veljiensä luo, jotka olivat vankeudessa. Hebrealaiset, ylpeä ja kankeaniskainen sukukunta, vastaan-ottivat lemmityn ruhtinaansa ilmoituksen ihastuksella. Davidin jälkeisellä ja Alschirokin surmaajalla oli kaksinkertainen oikeus heidän luottamukseensa ja alamaisuuteensa, ja läheisistä Kalifatin kaupungeista Hebrealaisten jaloimmat nuorukaiset lähtivät miehissä osoittamaan kunnioitustansa Salomonin jälleen saavutetulle valtikalle.
Alusta hallitus piti tätä asiaa aivan mitättömänä, ja Seldshukien sultani tyytyi siihen, että hän määräsi hinnan veljensä murhaajan hengestä; mutta kun useista kaupungeista pakkoveroa otettiin ja monta Moslemin karavania oli Abrahamin ja Isaakin ja Jakobin Jumalan nimeen pidätetty ja ryöstetty, käskyt toimitettiin Bagdadista Hamadanin uudelle kuvernörille, Hassan Subah'lle, että hän kukistaisi rosvot elikkä kapinoitsiat ja lähettäisi David Alroy'n elävänä tai kuolleena pääkaupunkiin.
Hebrealaisten joukosta Alroy'hin yhtyneet tyytymättömät saivat hiljaisemmilta, mutta kuitenkin samantunteisilta veljiltänsä tarkat tiedot kaikista asioista, jotka tapahtuivat vihollisen pääkortterissa. Samana päivänä saapui erämaan kaupunkiin vakoilioita, jotka ilmoittivat Alroy'lle, että hänen heimolaisensa oli heitetty vankeuteen Hamadanissa ja että joukko valituita sotureita lähti saattamaan jotakin kuninkaallista haremia Bagdadista Persiaan.
Alroy karkasi itse tämän vartioväen kimppuun, hajotti ne kokonaan ja vangitsi heidän hoidokkaansa. Nämät tunnettiin Hamadanin kuvernörin haremiksi, ja, jos kohta pettynyt toivo vähän aikaa vihavoitti vangitsian liian vilkasta mieltä, saalis kuitenkin aikaan saatti, niinkuin jo olemme nähneet, hänen kalliitten, vaikka kaukaisten ystäviensä vapauden ja turvallisuuden. Tämä tapaus joudutti sen armeijan lähtöä, jota Hamadanissa varustettiin hänen perikadokseen. Vimmattu Hassan Subah kavahti ylös divaniltansa, tarttui käyräsapeliinsa, ja, niitä apujoukkoja odottamatta, joita hän oli likeisiltä päälliköiltä vaatinut, käski väkensä ratsahille ja kiiruhti kahdentuhannen uljaan seldshukilaisen hevosmiehen etupäässä puolustamaan rakkauttansa ja kostoansa tyydyttämään.
Samassa amfiteaterissa, johon Alroy astui ensi kerran vankina, istui hän nyt neuvottelemassa. Hänen oikealla puolellansa oli Jabaster, vasemmalla Scherirah. Eräs nuorukainen, tuskin vanhempi kuin hän, mutta pitkä kuin palmupuu ja voimakas kuin nuori leijona, oli neljäs päällikkö. Tuonnempaa näkyi noin viisikymmentä täysi-aseista soturia, mitkä seisoen, mitkä permannolla venyen.
"Onko väki luettu, Abner?" kysyi Alroy nuorukaiselta.
"On; kolme sataa sotakuntoista ratsumiestä ja kaksituhatta jalkasoturia; mutta jalkaväeltä puuttuu aseita."