Ruumis, josta se oli reväisty, oli köydellä hiljalleen heilahdellut edestakaisin petolinnun ponnistuksista, ja tämä liikkuminen se oli ensin pannut meidät uskomaan sen eläväksi. Päästyään lokin painosta pyörähti se ympäri ja kaatui puoleksi kumoon, niin että kasvot paljastuivat kokonaan. Ei varmaan ole mikään milloinkaan ollut niin kammottavan kammottavaa!
Priki, kuten jo olen kertonut, viisti taitsemme ja eteni verkalleen, mutta varmasti suojan puolelle. Sen ja sen kauhistavan miehistön mukana menivät kaikki hilpeät pelastuksen ja ilon unelmamme. Kun se kulki hitaasti ohi, olisimme kenties jollain keinoin päässeet siihen, ellei äkillinen pettymyksemme ja sitä seuraava hirvittävä huomio olisi täydelleen herpaissut kaikkia toimivia sielun- ja ruumiinkykyjämme. Olimme nähneet ja tunteneet, mutta emme voineet ajatella emmekä toimia, ennenkuin, voi! se oli myöhäistä. Kuinka tämä tapaus oli heikontanut järkeämme, näkyy parhaiten siitä, että me ihan tosissamme tuumailimme tavottaa laivaa uimalla silloin kun erotimme enää vain puolet sen rungosta!
Olen sittemmin turhaan kokenut saada jotain selvyyttä siihen kaameaan epävarmuuteen, johon tuntemattoman aluksen kohtalo kätkeytyi. Sen rakenne ja ulkonäky saattoi meidät, kuten jo mainitsin, pitämään sitä hollantilaisena kauppalaivana ja miehistön puku puolestaan vahvisti tätä ajatusta. Olisimme helposti voineet nähdä nimen sen perässä, jopa tehdä muitakin huomioita, jotka olisivat opastaneet meitä oikealle tolalle, mutta hetken äärimmäinen jännitys sokaisi silmämme. Ruumiiden tummankellertävästä väristä, niiden nimittäin, jotka eivät vielä olleet kokonaan lahonneet, päätimme koko aluksen väestön kuolleen keltakuumeeseen tai johonkin muuhun pelottavaan ruttoon. Jos asia niin oli — enkä muutakaan osaa arvata, niin kuoleman oli täytynyt, ruumiiden asennoista päättäen, tavata heidät kamalan äkillisesti ja vastustamattomalla voimalla, kokonaan toisella tavoin kuin yleensä on ollut laita tappavimmissakaan ruttotaudeissa, mihin ihmiskunta on tutustunut. Mahdollista todellakin on, että heidän muonavaroihinsa sattumalta joutunut myrkky oli matkaansaattanut onnettomuuden, taikka sitten jonkin tuntemattoman myrkyllisen kalalajin, muun merieläimen tahi valtamerilinnun syöminen lienee sen tuottanut — mutta turhan turhaa on arvailla siinä, missä kaikki on peittynyt ja epäilemättä ainiaaksi jää mitä hirvittävimmän ja tutkimattomimman salaperäisyyden verhoon.
XI.
Nälänhätää, janoa ja epätoivoa.
Vietimme lopun päivästä tylsässä horrostilassa tuijotellen pakenevaa alusta, kunnes pimeä peitti sen näkyvistämme ja saattoi meidät jonkun verran järkiimme. Nälän ja janon tuskat silloin palasivat työntäen tieltään kaikki muut huolet ja arvelut. Ei mitään voitu kumminkaan tehdä ennen aamua, ja sitoen itsemme mahdollisimman lujasti kiinni koetimme hieman uinahtaa. Siinä minä onnistuinkin odottamattoman hyvin ja nukuin yhtämittaa siksi, kunnes kumppanini, joita onni oli vähemmän suosinut, herättivät minut päivän koittaessa uudestaan yrittääksemme hankkia muonavaroja laivan ruumasta.
Nyt oli tyven. Priki oli kadonnut näkyvistä. Alotimme heti puuhamme vääntämällä joltisellakin vaivalla irti toisenkin keulakettingin, ja kun olimme kiinnittäneet molemmat Petersin jalkoihin lähti hän taas pyrkimään varastohuoneen ovelle arvellen ehkä voivansa murtaa sen auki, jos vain joutuisi sinne ajoissa; tämän hän toivoikin voivansa tehdä, kun hylky ui paljon vakavammin kuin ennen.
Hänen onnistui varsin pian päästä ovelle, jolloin hän irrotti toisen kettingin nilkastaan murtautuakseen sen avulla huoneeseen. Vaan turhaan hän ponnisti kaikki voimansa — oven kehykset olivat vahvemmat kuin oli osattu aavistaakaan. Hän oli ihan uuvuksissa viivyttyään niin kauan veden alla ja aivan välttämättömäksi kävi, että joku toinen astuisi hänen sijaansa. Tähän Parker tarjoutui heti pyytämättä; mutta tehtyään kolme hukkaan mennyttä ponnistusta hän huomasi, ettei päässyt edes oven lähelle. Haavoittuneen käsivartensa vuoksi Augustuksen oli turha yrittääkään, koska hän ei kumminkaan olisi kyennyt murtautumaan huoneeseen, vaikkapa olisi päässytkin ovelle, joten minun osakseni nyt tuli ponnistaa voimiani yhteiseksi pelastukseksemme. Peters oli jättänyt toisen kettingin käytävään ja sukellettuani huomasin, etten ollut tarpeeksi tasapainossa pysyäkseni vakavasti pohjassa. Päätin siis ensi yritykselläni noutaa vain toisen kettingin takaisin. Hapuillessani sitä käytävän lattialta kosketin kovaan kappaleeseen, johon heti tartuin ehtimättä ottaa siitä tarkemmin selkoa, ja palasin pinnalle. Saalis oli pullo ja ilomme arvaa, kun huomasimme sen olevan täynnä viiniä. Kiittäen Jumalaa tästä ajallaan tulleesta ja ilahduttavasta avusta me heti avasimme pullon kynäveitselläni, otimme kukin kohtuullisen kulauksen ja saimme sanomatonta virkistystä lämmöstä, voimasta ja urheudesta, jolla se meidät elähdytti. Sitten tulppasimme pullon taas huolellisesti, kietasimme sen huiviin ja panimme riippumaan, ettei se särkyisi.
Levättyäni tuokion tämän onnellisen löydön jälkeen laskeuduin taas kajuuttaan ja sain nyt kettingin käsiini, jolloin heti palasin. Sitten kiinnitin sen jalkaani, sukelsin kolmannen kerran ja pääsin silloin täysin selville, etten millään ponnistuksillani tässä asemassa voisi murtaa varastohuoneen ovea auki. Palasin senvuoksi epätoivoissani.
Nyt ei enää näyttänyt olevan mitään toivon sijaa ja toverieni kasvoista huomasin, että he olivat valmistautuneet menehtymään. Viini oli ilmeisesti synnyttänyt heissä jonkinlaista hourupäisyyttä, jonka minä ehkä sukeltamalla olin välttänyt. He puhelivat sekavasti asioista, joilla ei ollut mitään yhteyttä tilamme kanssa; Peters kyseli minulta ehtimiseen Nantucketin oloja. Augustuksenkin muistan lähestyneen minua totisen näköisenä ja pyytäneen lainaamaan taskukampaa, hänen hiuksensa kun olivat täynnä suomuksia ja hän tahtoi puhdistaa päänsä ennen maihin tuloamme. Parker näytti olevan hieman tolkussaan ja kehotti minua sukeltamaan umpimähkään kajuuttaan ja tuomaan ylös mitä hyvänsä käsiini osuisi. Suostuin tähän, ja ensi yrityksellä, oltuani sukelluksissa kokonaisen minuutin, toin pienen nahkakirstun, joka oli kuulunut kapteeni Barnardille. Avasimme sen heikossa toivossa, että se sisältäisi jotain syötävää tai juotavaa. Emme kuitenkaan löytäneet mitään muuta kuin partaveitsilaatikon ja kaksi palttinapaitaa. Nyt sukelsin uudestaan, mutta palasin tyhjin toimin. Tullessani pinnalle kuulin sälähdyksen kannelta, ja ylös päästyäni näin toverieni kiittämättömästi käyttäneen hyväkseen poissaoloani ja juoneen viinin tähteen, pudottaen pullon. Nuhtelin heitä sydämettömästä menettelystään, jolloin Augustus puhkesi itkuun. Toiset koettivat lyödä asian leikiksi, mutta en ikinä enää toivo näkeväni sellaista naurua: kasvojen irveet olivat kerrassaan pelottavat. Tosiaankin näkyi, että kiihotusaine oli tyhjässä vatsassa vaikuttanut äkkiä ja ankarasti ja että he olivat kaikki tavattoman päihdyksissä. Suurella vaivalla sain heidät houkutelluksi paneutumaan pitkäkseen, jolloin he pian vaipuivat raskaaseen uneen, jota kovat kuorsaukset säestivät.