Kapteeni Guyn aikomus oli alkuaan ollut Aurora-saarista selville päästyään purjehtia Magellanin salmen kautta edelleen pitkin Patagonian länsirannikkoa, mutta saamansa tiedot saattoivat hänet suuntaamaan etelään toivossa, että tapaisi eräitä pieniä saaria, joiden on sanottu olevan 60° eteläisen leveyspiirin seutuvilla 41° 20' länt. pit. Siinä tapauksessa, ettei niitä löytäisi, hän aikoi, jos vuodenaika osottautuisi suotuisaksi, tunkeutua edelleen napaa kohti. Näin ollen me joulukuun kahdentenatoista päivänä läksimme purjehtimaan tähän suuntaan. Kahdeksantenatoista olimme päässeet noille kerrotuille paikoille ja risteilimme siellä kolme päivää, löytämättä jälkeäkään hänen mainitsemistaan saarista. Kahdentenakymmenentenä ensimäisenä päivänä, kun sää oli harvinaisen ihana, läksimme taas purjehtimaan etelää kohti päättäen tunkeutua tähän suuntaan niin kauas kuin mahdollista.
Purjehdimme etelää kohti neljä päivää. Kahdentenakymmenentenä kuudentena päivänä, puolen päivän aikana, olimme 63° 23' etel. lev. ja 41° 25' länt. pit. Näimme nyt useita suuria jäävuoria ja jäätikkölautan, joka ei sentään ollut kovin laaja. Tuuli pysyi enimmäkseen kaakossa tai koillisessa, mutta oli hyvin lauha. Milloin vain saimme länsituulta, mikä muuten oli harvinaista, seurasi sitä aina sadepuuska. Joka päivä satoi enemmän tai vähemmän lunta. Lämpömittari näytti kahdentenakymmenentenä seitsemäntenä päivänä kolmekymmentäviisi astetta. [Fahrenheit'in järjestelmä: 0° C. = + 32° F.]
Tammikuun 1 p:nä 1828. Tänään sulkeuduimme kokonaan jäihin ja toiveemme näyttivät todella surkeilta. Kova vihuri puhalsi koko aamupäivän koillisesta ja ajoi suuria jääteliä peräsintä ja peräpeiliä vasten niin rajusti, että kaikki säikähdimme. Illan suussa, kun vihuri yhä puhalsi hurjasti, repesi iso lautta edessämme ja meidän onnistui täysillä purjeilla murtautua pienempien lohkareiden välitse selvemmille vesille. Avomerta lähestyessämme korjailimme vähitellen purjeita ja vihdoin perille päästyämme asetuimme vastatuuleen yhteen kertaan reivatun fokkapurjeen varaan.
Tammikuun 2 p:nä. Nyt oli jotenkin kaunis ilma. Puolenpäivän aikana olimme päässeet 69° 10' et. lev. 42° 20' länt. pit. ja tunkeutuneet eteläisen napapiirin poikki. Hyvin vähän jäätä näkyi etelässä, vaikka takanamme oli suuria lauttoja. Tänä päivänä varustimme suuntimiskojeen, johon käytimme isoa, kahdenkymmenen gallonin vetoista rautakattilaa ja kahdensadan sylen pituista nuoraa. Huomasimme virran kulkevan pohjoiseen noin neljännespeninkulman nopeudella tunnissa.
Tammikuun 5 p:nä. Olimme yhä suunnanneet etelään kohtaamatta kovin suuria vastuksia. Tänä aamuna kumminkin, kun olimme 73° 15' it. lev. ja 42° 10' länt. pit., meidät pysähdytti taaskin suunnattoman laaja ja luja jääalue. Näimme toki paljon avovettä etelässä emmekä epäilleet lopulta sinne pääsevämme. Suunnaten itäänpäin pitkin jäätikön reunaa tulimme vihdoin peninkulman levyiselle väylälle, jonka läpi varppailimme päivän laskiessa. Meri oli nyt sakeanaan jäävuoria, mutta ajojäätikköä ei ollut ja me työntäysimme yhä rohkeasti eteenpäin. Pakkanen ei tuntunut kiihtyvän, mutta lunta satoi ehtimiseen ja silloin tällöin rajusti rakeita. Suunnattomia albatrossiparvia lensi tänään kuunarin ylitse kaakosta luoteeseen.
Tammikuun 7 p:nä. Meri pysyi yhä kauniisti avoimena, joten saatoimme helposti kulkea suuntaamme. Lännessä näimme muutamia uskomattoman suuria jäävuoria ja iltapäivällä sivuutimme hyvin läheltä erään, jonka huippu kohosi varmasti neljäsataa syltä valtameren pinnasta. Sen ympärys oli juurelta todennäköisesti kolmeneljännestä ranskan meripeninkulmaa ja useita vesivirtoja juoksi sen sivuilla olevista halkeamista. Vuori pysyi näkyvissämme kaksi päivää ja häipyi vasta sumuun.
Tammikuun 10 p:nä. Varhain tänä aamuna menetimme onnettomuudeksemme miehen. Hän oli amerikalainen, nimeltä Peter Vredenburgh, syntyisin New Yorkista, ja kuunarin parhaimpia matruuseja. Noustessaan partaalle hänen jalkansa luiskahti ja hän putosi kahden jäälohkareen väliin ja hävisi sitä tietään. Tänään puolenpäivän aikana olimme 78° 30' etel. lev. ja 40° 15' länt. pit. Pakkanen oli nyt ylen ankara ja yhtämittaa tuli raepuuskia pohjoisesta ja idästä. Tällä ilmansuunnalla näimme vielä useita suunnattomia jäävuoria ja koko itäinen taivaanranta näytti ajojäätikön sulkemalta, joka kohoili kerroksittain röykkiö röykkiön päällä. Ajopuita uiskenteli ohi illan kuluessa ja suuri joukko lintuja lensi ylitsemme, kuten myrskylintuja, albatrosseja ja iso lintu, jolla oli hohtavan siniset höyhenet.
Tammikuun 12 p:nä. Etelään menomme näytti taasen epäiltävältä, kun navan puolella levisi näköjään rajaton jäätikkö, taustalla äärettömiä, röykkelöisiä jäävuoria, jotka äkkijyrkkinä ja uhkaavina kohosivat toinen toistaan korkeammalle. Suuntasimme länteen aina neljänteentoista päivään asti, toivoen löytävämme jonkun aukon.
Tammikuun 14 p:nä. Tänä aamuna saavuimme sen kentän äärelle, joka oli sulkenut meiltä tien, ja luovittuamme sen sivutse tulimme avomerelle, jolla ei ollut jään siruakaan. Suunnittuamme kahdensadan sylen pituisella köydellä huomasimme täällä virran, joka kulki etelään puolen peninkulman nopeudella tunnissa. Purjehdimme nyt etelään päin kohtaamatta mainittavia esteitä kuudenteentoista päivään saakka, jolloin puolenpäivän aikana olimme 82° 21' etel. lev. ja 42° läntisellä pituusasteella. Täällä taasen suunnimme ja huomasimme yhä etelään kulkevan virran, jonka nopeus oli kolmeneljännestä peninkulmaa tunnissa. Ilman lämpömäärä oli lauhkea ja mieluisa, lämpömittari kun oli kohonnut. Tällä alalla ei jään siruakaan ollut havaittavissa. Koko laivaväki oli nyt varma navalle pääsemisestämme.
Tammikuun 17 p:nä. Tämä oli tapauksista rikas päivä. Lukemattomia lintuparvia lensi ylitsemme etelään ja monta lintua ammuttiin kannella; eräästä pelikaanin sukuisesta saimme mainion paistin. Keskipäivän tienoissa nähtiin mastonhuipusta pieni jäälautta vasemman keulalaidan puolella ja sen päällä häämötti kuin iso eläin. Kun sää oli hyvä ja miltei tyven, lähetti kapteeni kahdella veneellä katsomaan, mikä siellä oli. Dirk Peters ja minä läksimme perämiehen mukana isompaan veneeseen.