Tultuamme jäälautalle näimme, että sillä purjehti jättimäinen jääkarhunrotuinen, mutta verrattomasti kookkaampi eläin. Hyvin asestettuina emme arastelleet paikalla käydä sen kimppuun. Useita laukauksia ammuttiin nopeasti peräkkäin ja enimmät näyttivät osuvan päähän ja ruhoon. Mutta olematta tuosta milläänkään hirviö heittäytyi mereen ja ui kita ammollaan sille veneelle, jossa Peters ja minä olimme. Siinä hämmingissä, jonka seikkailun arvaamaton käänne aiheutti, ei kellään ollut toista laukausta valmiina ja suunnaton karhunvetkale oli jo puoleksi päässyt veneemme partaalle ja tarttunut erästä miestä kupeista ennenkuin tepsiviin keinoihin oli ryhdytty sen torjumiseksi. Tässä hädässä vain Petersin ripeys ja vikkelyys pelasti meidät perikadosta. Hypäten suunnattoman pedon selkään hän survaisi veitsensä sen niskaan, jotta se yhdellä iskulla tunki selkäytimeen asti. Peto ei enää nostanut päätäänkään, vaan vierähti Petersin yli mereen. Viimemainittu tointui pian ja kun hänelle oli heitetty köysi, sitoi hän raadon siihen ennenkuin nousi veneeseen. Sitten palasimme riemusaatossa kuunarille hinaten voitonmerkkiä perässämme. Karhun täysi pituus oli kokonaista viisitoista jalkaa. Sen villa oli aivan valkea, hyvin karhea ja kähäräinen. Silmät olivat veripunaiset ja suuremmat kuin jääkarhulla — kuonokin oli pyöreämpi ja muistutti pikemmin verikoiran kuonoa. Liha oli mureaa, mutta ylen tympeää ja kalanmakuista, vaikka miehet ahmivatkin sitä halukkaasti ja kehuivat erinomaiseksi.

Tuskin olimme saaneet saaliimme laivan sivulle, kun mies maston huipussa päästi iloisen huudon: "maata keulan oikealla puolella!" Kun tuulikin rupesi parhaiksi puhaltamaan koillisesta, pääsimme ennenpitkää rannikon lähelle. Se osoittautui matalaksi kalliosaareksi, joka oli noin ranskan peninkulman laajuinen ympärimitaten ja kokonaan vailla kasvillisuutta, ellemme ota lukuun erästä viikunakaktusta. Kun lähestyy sitä pohjanpuolelta, näkee omituisen mereen pistävän kalliopenkereen, joka paljon muistuttaa köytettyjä puuvillapakkoja. Penkerettä ympäröi lännessä pieni merenpoukama, jonka pohjukassa veneemme pääsivät mukavasti maihin.

Pian olimme saaneet tutkituksi joka kolkan saarella, mutta yhtä poikkeusta lukuunottamatta emme tavanneet mitään huomaamisen arvoista. Eteläisestä päästä löysimme rannan läheltä kiviröykkiöön puoleksi hautautuneen puunkappaleen, joka näytti olleen kanootin keulavantaana. Siihen oli ilmeisesti yritetty leikata kuvioita ja kapteeni Guy luulotteli näkevänsä kilpikonnan kuvan, mutta yhtäläisyys ei minusta ollut kovin sattuva. Paitsi tätä keulavannasta vai mikähän lie ollut, emme löytäneet merkkiäkään siitä, että mikään elävä olento olisi milloinkaan ollut täällä ennen meitä. Siellä täällä rannikolla näimme aniharvoja pieniä jäätelejä. Tämä pikku saari — jonka kapteeni Guy nimitti Bennettin saareksi osuuskumppaninsa, kuunarin toisen isännän kunniaksi — on tarkalleen määrättynä 82° 50' etel. lev. ja 42° 20' länt. pit.

Olimme nyt edenneet etelään yli kahdeksan astetta kauemmaksi kuin yksikään edellinen merenkulkija ja meri oli yhä avoimena edessämme. Huomasimme myöskin astevaihtelun säännöllisesti pienenevän ja vieläkin hämmästyttävämpää oli, että ilman ja myöhemmin vedenkin lämpömäärä lauhkenemistaan lauhkeni. Säätä saattoi sanoa ihanaksikin ja vieno tuulonen puhalsi säännöllisesti joltain pohjoiselta ilmansuunnalta. Taivas oli yleensä kirkas, silloin tällöin ilmestyi jotain hienon udun näköistä eteläiselle taivaanrannalle, vaan se hälveni aina pian. Kaksi vastusta vain ilmaantui: polttopuut rupesivat loppumaan ja keripukin oireita huomattiin monessa matruusissa. Nämä syyt panivat kapteeni Guyn empimään ja tuontuostakin puhumaan paluumatkasta. Minä puolestani olin varma siitä, että me tähän suuntaan kulkien pian saapuisimme jollekin maalle ja silloisista merkeistä syystä päätin, ettemme etelässä tapaisi myöskään peräpohjolan hedelmätöntä maaperää. Niinpä selittelinkin hänelle innokkaasti, kuinka tarkoituksenmukaista olisi ainakin vielä muutamia päiviä pyrkiä edelleen siihen suuntaan, mihin paraikaa purjehdimme. Niin houkuttelevaa tilaisuutta etelänavan mannermaata koskevan kysymyksen ratkaisemiseen ei vielä koskaan ollut kenellekään tarjoutunut, ja tunnustan mieleni kuohahtaneen harmista kuunnellessani päällikkömme pelkurimaisia ja ajattomia ehdotuksia. Totta tosiaan uskonkin, että mielenpurkaukseni saivat hänet ponnistamaan eteenpäin. Vaikkapa siis en voi olla surkuttelematta niitä perin onnettomia ja verisiä tapahtumia, jotka heti johtuivat neuvostani, rohkenen kuitenkin tuntea kiitollisuuttakin siitä, että minun vaikkapa ansiottanikin on sallittu paljastaa tieteelle mieltäkiehtovampia salaisuuksia, mitkä milloinkaan ovat saavuttaneet sen huomiota.

XV.

Meri avoin, tyven, sää lauhkea. Kohtaamme villejä.

Tammikuun 18 p:nä. Tänä aamuna jatkoimme matkaa etelään. Meri oli aivan, tyven, lauhkea tuuli kävi koillisesta ja veden lämpömäärä oli kohtalainen. Panimme nyt taas suuntimiskojeemme reilaan ja sadan viidenkymmenen sylen pituisella köydellä huomasimme virran kulkevan napaa kohti peninkulman nopeudella tunnissa. Tämä tuulen ja virran ainainen pyrkiminen etelään herätti hieman tuumailua, jopa säikähdystä monessa miehessä ja selvään näin, että se oli melkoisesti vaikuttanut kapteeni Guyhin. Hän oli kumminkin kovin herkkä pilalle ja minun onnistui lopulta saada hänet nauramaan pahoille aavistuksilleen. Astevaihtelu oli nyt hyvin mitätön. Päivän pitkään näimme useita grönlannin valaita ja lukemattomia albatrossiparvia lensi laivan ylitse. Korjasimme vielä merestä pensaan, joka oli täynnä punaisia, aivankuin orapihlajan marjoja, sekä merkillisen maaeläimen raadon. Se oli kolmen jalan pituinen, mutta vain kuusi tuumaa korkea, sillä oli neljä hyvin lyhyttä jalkaa ja käpälät olivat varustetut pitkillä hehkuvan punaisilla kynsillä, jotka muistuttivat korallia. Ruumiin peitti suora, silkinhieno ja aivan valkea karva. Häntä oli suippo kuin rotalla ja noin puolentoista jalan pituinen. Pää muistutti kissan päätä, lukuunottamatta korvia — ne olivat hipallaan kuin koiralla. Hampaat olivat yhtä hehkuvan punaiset kuin kynnetkin.

Tammikuun 19 p:nä. Tänään, kun olimme 83° 20' etel. lev. ja 43° 5' länt. pit., meren ollessa harvinaisen tummanvärinen, näimme mastonhuipusta taaskin maata ja lähemmin tarkastettuamme huomasimme sen kuuluvan hyvin suurien saarten muodostamaan ryhmään. Rannikko oli äkkijyrkkä ja sisämaa näytti metsäiseltä, joka seikka ilahdutti meitä suuresti. Noin neljän tunnin kuluttua laskimme ankkuriin kymmenen sylen syvyydelle, hiekkapohjalle, ranskan meripeninkulman päähän rannikosta, kun korkea ranta-aallokko ja vahva karehtiminen siellä täällä teki lähenemisen hieman vaaralliseksi. Molemmat isoimmat veneet pantiin nyt vesille ja hyvin asestettu seurue — Peters ja minäkin muiden muassa — läksi etsimään aukkoa riutasta, joka näytti ulottuvan saaren ympäri.

Haeskeltuamme jonkun aikaa sieltä täältä keksimme aukeaman, josta jo olimme solumassa sisään, kun näimme neljä isoa kanoottia lähtevän rannalta täynnä miehiä, jotka näyttivät olevan hyvin asestettuja. Jäimme heitä odottamaan ja kun he liikkuivat varsin nopeasti, olivat he pian kuulomatkan päässä. Kapteeni Guy nosti nyt valkean nenäliinan aironlavalla ilmaan, jolloin muukalaiset äkkiä pysähtyivät ja rupesivat kaikki yhtaikaa äänekkäästi puhua räkättämään, päästellen sekaan huudahduksia; emme erottaneet koko rähinästä muuta kuin sanat Anamoo-moo! ja Lama-Lama! He tekivät tätä vähintään puolituntia, jolloin saatoimme hyvästi tarkastella heidän ulkomuotoaan.

Neljässä kanootissa, jotka voivat olla viidenkymmenen jalan pituiset ja viiden levyiset, oli kaikkiaan satakymmenen villiä. He olivat tavallisen europalaisen kokoisia, mutta rotevampia ja jänterikkäämpiä. Heidän ihonsa oli sysimusta, pitkä tukkansa tuuhea ja villainen. He olivat puettuina tuntemattoman mustan eläimen nahkoihin, jotka oli koko taidokkaasti laitettu pukimiksi; pörröinen silkinhieno karva oli sisäpuolella, paitsi kaulan, ranteiden ja nilkkojen seutuvilla. Aseina heillä oli etupäässä tummasta ja näköjään hyvin raskaasta puusta tehtyjä nuijia. Huomattiin vielä muutamia keihäitäkin, joiden kärki oli piikivestä, ja joku linko. Kanoottien pohja oli täynnä mustia ison kananmunan suuruisia kiviä.