»Oletteko te José?» kysyi Barbara.
»Si, señorita», vastasi iäkäs intiaani. »Miten voi José-vanhus palvella kaunista señoritaa?»
»Voitte viedä viestin eräälle Pesitan upseerille», vastasi tyttö. »Olen kuullut puhuttavan teistä paljon ollessani Meksikossa. Tiedän, ettei Chihuahuan näissä seuduissa ole ketään, joka kykenee löytämään Pesitan niin helposti kuin te.»
Hän kohotti hilliten kättään, kun intiaani aikoi väittää vastaan. Sitten hän otti ratsastushousujensa taskusta kourallisen hopeakolikoita, antaen niiden välkkyen ja kilisten valua toisesta kädestään toiseen.
»Tahdon, että menette Pesitan leiriin», hän jatkoi, »ja viette sille miehelle, joka varasti Cuivacan pankin kassan — hän on amerikkalainen — sanoman, että Villa on vanginnut hänen ystävänsä herra Bridgen ja että häntä säilytetään Cuivacassa teloitettavaksi. Teidän on lähdettävä heti — teidän on vietävä sana herra Bridgen ystävälle, niin että herra Bridge voi saada apua ennen aamun koittoa. Ymmärrättekö?»
Intiaani nyökkäsi myöntäen.
»Kas tässä», sanoi tyttö, »on käsirahaa. Saatuani tietää, että olette toimittanut viestin perille hyvissä ajoin, saatte vielä paljon enemmän. Teettekö sen?»
»Koetan», vastasi intiaani ja ojensi petolinnun kynsiä muistuttavan käden ottaakseen rahat.
»Hyvä siis!» huudahti Barbara. »Ja nyt heti matkalle!» Hän kaatoi hopearahat ukon kämmenelle.