»Ota revolverisi ja pyssy ja tule konttoriin! Odotan sinua nyt heti.»
Eddie noudatti käskyä. Konttoriin astuessaan hän näki neljä meksikkolaista, jotka liikkuivat velttoina sinne tänne, poltellen savukkeita, kun taas Grayson seisoi tuolin edessä, jolla istui mies kädet selän taakse sidottuina. Grayson kääntyi Shorteriin päin.
»Tämä mies on sama lurjus, joka varasti pankin rahat ja pääsi karkuun kurjan kirjanpitäjä-tolvanamme hänelle antamalla Brazosilla. Tämä kersantti aikoo miehineen viedä hänet huomenaamulla Cuivacaan. Sinä jäät vartioimaan häntä puoliyöhön saakka, sitten he tulevat sijaasi. Heidän on ensin saatava hieman nukkua ja minun on syötävä illallista. Älä antaudu mihinkään kujeiluun, Eddie!» varoitti Grayson lopuksi ja oli poistumaisillaan, mutta äkkiä välähti hänen päähänsä ajatus.
»Mutta, Shorter», sanoi hän, »eihän tuosta takana olevasta pienestä makuukamarista päästä ulos muutoin kuin tämän huoneen kautta. Sen ikkunat ovat siksi pienet, ettei kookas mies mahdu tunkeutumaan niistä. Mepä teemmekin niin, että suljemme hänet sinne, ja sitten ei sinun tarvitse olla lainkaan huolissasi eikä liioin meidänkään. Voit levittää nuo huovat oven eteen ja käydä nukkumaan, eikä kenenkään tarvitse tulla päästämään sinua vahdista koko yönä.»
»Juuri niin», virkkoi Eddie. »Jättäkää kaikki minun varaani! Kyllä minä vahdin roistoa.»
Varmoina siitä, että heidän vankinsa oli varmassa tallessa, poistuivat Villan sotilaat ja Grayson, senjälkeen kun Billy oli teljetty peräkamariin.
Tilanhoitajan mainittua vartijan nimet — Eddien ja Shorterin — oli Billy tarkastellut nuoren amerikkalaisen lehmäpaimenen kasvoja, sillä hänen mielessään oli herännyt kiusoittava muisto, että ne nimet olivat hyvin tuttuja. Mutta hän ei voinut millään Lavoin yhdistää niitä kehenkään tuntemaansa henkilöön, ja varmaa myöskin oli, ettei hän ollut koskaan ennen nähnyt tätä miestä.
Istuessaan toimettomana pimeässä huoneessa Billy koetti muistella, kuka hänen vartijansa oli, kunnes, kuten teillekin on saattanut tapahtua, ei mikään asia ole koko maailmassa ollut niin tärkeä kuin tämän pulman ratkaisu. Jopa häntä uhkaava kohtalokin tuntui mitättömältä verrattuna siihen tärkeään kysymykseen, missä hän oli aikaisemmin kuullut Eddie Shorterin nimen.
Hänen vaivatessaan päätään, pohtien tätä mitätöntä asiaa, liikkui jotakin lattialla hänen jalkojensa vieressä, ja äkkiä hän vetäisi jalkaansa taaksepäin, sillä sitä peittävää saapasta nakersi rotta.
»Onpa tämä hitonmoinen ihmisen säilytyspaikka», jupisi Billy, »jossa vilisee ihmisiä ahdistavia rottia. Hei»! Hän kääntyi katsomaan oveen päin. »Kuulepa, Eddie! Tule tänne!»