»Joutuin!» hän kuiskasi. »Nyt meidän on totisesti livistettävä vilkkaasti. Tuon vintiön laukaus opastaa intiaanit suoraan niskaamme.» Ja uudelleen he lähtivät pakenemaan laaksoon outoa polkua pitkin yön pimeydessä.
Enimmäkseen he liikkuivat äänettöminä. Billy piti tyttöä käsivarresta tai kädestä tukeakseen häntä polun vaikeilla ja vaarallisilla kohdilla. Ja heidän rientäessään eteenpäin kasvoi rakkaus Billyn sydämessä niin syväksi ja vastustamattomaksi, että hän itse ihmetteli, kuinka hän oli voinut pitää rakkautena aikaisempaa tunnettaan tätä tyttöä kohtaan.
Tämä uusi tunne tulvi hänen mieleensä sokeana, hillittömänä, pakottavana kuin valtava vuoksiaalto. Se mursi ja pyyhkäisi pois hänessä äskettäin kehittyneen hienotunteisuuden heikot sulut. Hän oli jälleen sakilainen ja vihasi yhteiskunnallisen luokkajaon teennäisiä muureja, jotka erottivat hänet tästä tytöstä. Mutta nyt hän oli valmis kiipeämään niiden muurien ylitse tai vieläkin mieluummin särkemään ne maahan väkevällä nyrkillään. Mutta nyt ei vielä ollut se aika — ensin hänen oli saatava Barbara turvalliseen paikkaan.
Eteenpäin, yhä eteenpäin he taivalsivat. Yö kului. Kaukana heidän edellään kajahti silloin tällöin laukaus. Se kummastutti Billyä, ja kun he lähestyivät ranchoa ja hän erotti pamahdusten kuuluvan sen suunnalta, kiiruhti hän heidän vauhtiaan entistäänkin joutuisammaksi.
»Ranchoa ammutaan», hän huomautti. »Keitähän on hyökännyt sinne?»
»Luultavasti ystäväsi ja kenraalisi, vai mitä arvelet?» virkkoi tyttö.
Billy ei vastannut mitään. He saapuivat joelle. Kun Billy ei tuntenut kahlaamoja, syöksyi hän veteen sillä kohdalla, missä se ensiksi sulki heidän tiensä, ja ponnisteli kuin härkä vastaiselle rannalle, vetäen tyttöä perässään. Syvimmällä kohdalla, kun hänen jalkansa eivät tavanneet pohjaan, hän ui, Barbaran pysytellessä hänen selässään. Siten he pääsivät joen poikki nopeasti ja vaarattomasti.
Toisella rannalla Billy pysähtyi vain niin pitkäksi aikaa, että sai puhdistetuksi veden pyssystään, jonka tyttö oli kantanut joen ylitse, ja lähti sitten taaskin rientämään ranchoa kohti, josta taistelun melske nyt kuului entistä kiihkeämpänä.
Ranchon päärakennuksella oli horna valloillaan. Havaittuaan, että jotkut hyökkääjistä olivat päässeet kuistille, käski Bridge elossa olevan meksikkolaisen ja kiinalaisen seurata itseään alakertaan, josta heidän olisi helpompi torjua tätä uutta vaaraa. Hardingia hän kehotti jäämään toiseen kerrokseen.
Ulkopuolelta jyskytti kymmenkunta miestä ovea murtaakseen siihen aukon ja tunkeutuakseen sisään. Jo oli yksi lankku irtaantunut, ja huoneeseen saapuessaan Bridge näki rosvot näiden särkemästä aukosta. Hän vei pyssyn poskelleen ja laukaisi. Kajahti parkaisu, ja yksi ahdistajista kaatui; mutta toiset vain kiroilivat ja uhkailivat vieläkin kiukkuisemmin.