Seuraavana päivänä nousi New Yorkiin menevään junaan onnellinen ja tyytyväinen kolmihenkinen seurue sanottuaan väliaikaisessa sairaalassa jäähyväiset Bridgelle ja otettuaan tältä lupauksen, että hän lähiaikoina kävisi heidän luonaan New Yorkissa.
<tb>
Oli kulunut kuukausi. Kevät loi luontoon uutta, virkeätä eloa. Lintujen laulu ja puiden lehtien aukeaminen kuvastivat elämän riemua.
Verkkaisesti vierivän joen rannalla liekehtivän nuotion ääressä kyyrötti mies. Vedellä täytetty kolhiutunut peltikannu oli lepattavan tulen vieressä. Mies käristi teroitettuun vartaaseen pistämäänsä lihankappaletta. Katsellen liekkien loimua hän hyräili, vaikka hänellä ei ollutkaan kuulijoita:
»Hän etsi uutta onnelaa ja matkas maiden, merten taa, miss’ oudon hahmon luonto saa. Mut tietää tahtoisin, tavoittiko hän ihanan Penelopensa kaihoisan ja saiko huulilt’ armahan hän suukon vihdoinkin.
— Ja sitä lauletaan minusta kohta puolin», jupisi nuotiollaistuja.