Pitkäaikaisen kokemuksen nojalla oli vaimo oppinut lukemaan kasvoista — ainakin kulkurien kasvoista — eikä kummankaan tulijan ulkomuoto suinkaan herättänyt luottamusta. Olihan se nuori mies, joka oli käynyt siellä aikaisemmin samana päivänä ja joka eukon ihmeeksi oli todella maksanut saamansa ruoan, ollut toisenlaatuinen. Vaatetus oli osoittanut hänet maankiertäjäksi, mutta hänen partansa oli ajeltu, sillä Bridgellä oli partaveitsi aina mukanaan. Viimeksi kulunut ehdottoman raittiisti vietetty vuosi oli muuttanut hänen silmänsä kirkkaiksi ja ihon terveenväriseksi. Hänen ulkonäkönsä ja ryhtinsä nuorekas reippaus herätti pikemminkin luottamusta kuin epäluuloja.
Emäntä ei ollutkaan epäillyt häntä, mutta näitä kahta hän epäili. Kun he pyysivät saada käyttää puhelinta, epäsi hän sen ja käski heidän mennä tiehensä, luullen, että he käyttivät sitä verukkeena päästäkseen sisälle. Mutta he puhuivat asiastaan ja selittivät nähneensä läheisyydessä — jopa saman talon niityllä — piileskelevän karanneen murhamiehen ja haluavansa ainoastaan ilmoittaa siitä Kansas Cityn poliisikamariin.
Vihdoin vaimo suostui, mutta piti koiran vierellään ja pyssyn kädessään kiertolaisten astuessa sisään ja mennessä puhelimen luokse, joka oli vastaisella seinällä.
Kuulemastaan keskustelusta emäntä päätteli sittenkin erehtyneensä, ei ainoastaan näistä kahdesta, vaan myöskin siitä nuoresta miehestä, joka oli aikaisemmin pistäytynyt ostamassa ravintoa, sillä kulkurien kuvaus karkulaisesta sopi täsmälleen mainittuun nuoreen mieheen.
Tuntui mahdottomalta uskoa niin kunnollisen näköistä miestä murhaajaksi. Kelpo nainen kauhistui, ja hänestä oli kaameata ajatella, että hän oli ollut yksin pahantekijän tullessa ja että tämä olisi voinut tappaa hänetkin, jos olisi tahtonut.
»Toivottavasti hänet saadaan kiinni», sanoi hän, kun maankiertäjä oli lopettanut puhelunsa Kansas Cityyn. »Ihmisten käyttäytyminen nykyaikana on hirveää. Ei koskaan voi tietää, kehen voi luottaa, ja hän oli minusta niin hauskannäköinen nuori mies. Ja lisäksi hän maksoi kaikki, mitä sai.»
Koira oli ikävystynyt seisomaan toimettomana, mennyt takaisin keittiöön ja käynyt jatkamaan keskeytynyttä untaan. Toinen maankiertäjä nojasi seinää vasten ja keskusteli emännän kanssa. Toinen hankasi voimainsa takaa oikeata pohjettaan vasemman kenkänsä kannan tähteellä. Hän tuki itseään toisella kädellään pöytään, jolla lepäsi perheraamattu.
Aavistamattaan hän äkkiä menetti tasapainonsa, pöytä kallistui, hän heilahti vieläkin enemmän sen varaan, ja silmänräpäyksessä rysähtivät kulkuri, pöytä ja raamattu lattialle.
Huudahtaen pelästyksestä syöksähti vaimo eteenpäin nostamaan kirjaa, unohtaen hädissään pyssyn taakseen nojalleen tuolin selkämystä vasten.
Melkein samanaikaisesti älysivät molemmat maankiertäjät hänen hätäytymisensä todellisen syyn. Iso kirja oli pudonnut selälleen lattialle ja avautunut, ja kun useita lehtiä kääntyi, ennen kuin asettuivat paikoilleen sai heidän katseitaan kohdannut näky heidän silmänsä menemään pystyyn.