Palattuaan Bridgen luokse hän sijoittui istumaan selin seinään päin, noudattaen vanhaa tapaansa, voidakseen kuten nytkin nähdä toisen ainakin yhtä aikaa kuin tämä näki hänet. Useimmissa tapauksissa oli tämä toinen joku kookas herrasmies, jonka vasemmassa rintapielessä oli viranomaisen välkkyvä kilpi.
»Tuo mies on saita», huomautti Billy, keikauttaen päätään vapaan ateriapöydän huoltajaan päin. »Minä kahmaisin suunnilleen sen verran kuin kanarialintu kunnolleen syö, ja hän käski minun panna takaisin siitä puolet. Mitenkähän kävisi, jos aloittaisi ravintolaliikkeen ja tarjoaisi viidellä sentillä pelkkää rapakaljaa.»
Bridge purskahti nauramaan.
»No, etpä onnistunut niinkään huonosti», hän virkkoi. »Tiedän sellaisiakin paikkoja, joissa sinua pidettäisiin paatuneena rosvona, jos ottaisit enemmän kuin nyt toit.»
»Kehnoa olutta», huomautti Billy.
»Se on täällä aina huonoa», vastasi Bridge. »Joskus olen arvellut, että he panevat siihen koiruohoa estääkseen sen pilaantumasta.»
Billy katsahti puhetoveriinsa ja hymyili; sitten hän kohotti korkeata lasiaan.
»Malja —», hän alkoi, mutta ei päässyt pitemmälle. Hänen katseensa osui toverin ohitse matalasta ovesta ilmestyneeseen kookkaaseen mieheen.
Samalla hetkellä sattui tulijan katse Billyyn. Kummankin silmät välähtivät: he tunsivat toisensa. Varteva mies lähti juoksujalkaa salin läpi Billy Byrneä kohti.
Viimemainittu hypähti pystyyn. Myöskin Bridge, joka arvasi, mitä oli tapahtunut, ponnahti seisoalleen.