Pesita nosti käsiään ja mulkoili silmiään pyhän kauhun vallassa. Ottaa gringo hänen joukkueeseensa! Se oli kuulumatonta.
»Hänet ammutaan!» kiljaisi hän. »Olen vannonut tappavan! kaikki gringot. Minusta tulee isänmaani pelastaja. Puhdistan sen kaikista yhdysvaltalaisista.»
»No sitten ei minustakaan tule kapteenia», virkkoi Billy vakaasti. »Se mies on oikeata maata. Jos kukaan suuri öykkäri luulee saavansa nitistää pikku Bridgen, kun Billy Byrne on saapuvilla, niin hän saa nähdä erehtyneensä pahan kerran. Hän ja minä olemme nähkääs kuin veljeksiä.»
»Pidättekö tästä gringosta?» kysyi Pesita.
»Se on tietty», huudahti Billy.
Pesita mietti useita minuutteja. Hänen mielessään oli suunnitelma, jota varten hän tarvitsi juuri tämän muukalaisen kaltaisen miehen apua — hän tarvitsi henkilön, jota ei lainkaan tunnettu ympäristössä ja jonka ilmestymistä kaupunkiin ei paraskaan kuvittelija voisi panna yhteyteen rosvopäällikkö Pesitan puuhien kanssa.
»No niin», alkoi hän vihdoin, »annan ystävänne poistua vapaasti.
Lähetän hänet varman turvajoukon saattamana El Orobon rancholle.
Ehkäpä hän jonkun ajan kuluttua auttaa meitä siellä. Jos te jäätte,
päästän hänet menemään. Muussa tapauksessa ammutan teidät kummankin ja
Miguelin.»
»Miksi olette kiukuissanne Miguelille?» kysäisi Billy. »Hän on vaaraton miekkonen.»
»Hän on Villan puolella. Jos Villa voittaa, tulvii Meksikkoon gringoja. Hän menettelisi aivan samoin kuin Huerta olisi tehnyt, jos olisi saanut tilaisuuden.»
»Päästäkää se lallusrukka tiehensä!» penäsi Billy. »Silloin, jään seuraanne. Hänellä on vaimo ja lapsia — ette suinkaan tahdo jättää heitä hoivattomiksi tähän kirottuun maahan!»