Hän tapasi Pesitan astelemassa edestakaisin telttansa edustalla — kenraali oli tarmokas ja jäntevä mies, jota pitkä ratsastusmatka ja taisteleminen eivät jaksaneet väsyttää eivätkä lamauttaa.
Billyn saapuessa Pesita loi häneen nopean katseen, toivoen ehkä voivansa hänen kasvoistaan erottaa, oliko hänen ystävänsä kuolema herättänyt hänessä vihaa tai epäluuloja, sillä Pesitan mieleenkään ei juolahtanut, ettei Bridge kenties ollutkaan saanut surmaansa aamupäivällä.
»No», sanoi Pesita hymyillen. »Veittekö herra Bridgen ja Miguelin vahingoittumattomina määräpaikkaan?»
»En voinut saattaa heitä koko matkaa», vastasi Billy, »koska minulla ei enää ollut miehiä heidän turvakseen; mutta luullakseni he pääsivät vaarallisten paikkojen sivuitse ja jatkavat eheinä matkaansa.»
»Teillä ei ollut miehiä?» kummasteli Pesita. »Olihan teillä kuusi ratsumiestä.»
»Mutta he kaikki kaatuivat, ennen kuin olimme ratsastaneet kahta tuntia. Se kävi näet seuraavasti: Olimme ehtineet kuivuneelle joen uomalle, jota myöten tie laskeutuu laaksoon, kun joukko Villan lurjuksia hypähti esiin väijyksistä, alkaen ampua meitä.
— Katsoen siihen, että minut oli lähetetty suojelemaan Bridgeä ja Migiä, komensin heidät hyppäämään satulasta ja etsimään suojaa, minkä jälkeen minä miehineni hyökkäsin ja tuhosin koko joukkueen. Heitä oli vain muutamia, mutta he nitistivät kaikki kuusi uljasta miestäni.
— Se oli koko hilpeä nujakka, mutta säilytin vieraanne vahingoittumattomia, ja sitä vartenhan te minut lähetitte. Ikävä kyllä menetimme kuusi miestä, mutta uskokaa minua, kyllä me silti Villa-vekkulin nujerramme. Johdattakaa vain minut hänen kimppuunsa!»
Puhuessaan alkoi Billy raapia vasenta kainaloaan ja sujautti sitten kätensä paidan povelle ikäänkuin päästäkseen paremmin käsiksi syyhyävään kohtaan. On vaikea tietää, huomasiko Pesita tätä viattomalta näyttävää pikku liikettä ja oivalsiko hän sen merkityksen. Hän katsoi Billyä suoraan silmiin hyvinkin minuutin ajan. Hänen ilmeistään ei näkynyt pettymystä, ei raivoa eikä kostonhimoa. Pian hänen viiksensä kohosivat verkkaisesti, ja hän hymyili niin, että vahvat valkeat hampaat paljastuivat.
»Olette toiminut hyvin, kapteeni Byrne», hän sanoi. »Olette mieleisen! mies.» Ja hän ojensi kätensä.