El Orobon ranchon hoitaja oli Grayson-niminen yhdysvaltalainen.
Hän oli pitkä, jäntevä mies ja oli saanut kasvatuksensa etupäässä
Teksasin karjalaitumilla, missä opitaan monenlaista, mutta ei pitämään
meksikkolaisesta eikä luottamaan häneen.
Tämän aikaisemman koulutuksensa johdosta Grayson oli muutamissa suhteissa erittäin sopimaton hoitamaan yhdysvaltalaisen omistamaa maatilaa Meksikossa; mutta hän oli oikeamielinen mies, ja jolleivät hänen rancheronsa rakastaneetkaan häntä, niin he ainakin kunnioittivat häntä, ja kaikki sellaiset, jotka olivat tehneet tai joita halutti tehdä pahaa, pelkäsivät häntä.
Kenties ei ole oikein sanoa, että Grayson oli jollakin tavoin sopimaton tehtäväänsä, sillä oikeastaan hän oli ihanteellinen ranchon esimies, ja yksistään se seikka, että hän oli gringo, olisi riittänyt saamaan hänen alaisinaan työskentelevät meksikkolaiset vihaamaan häntä — ei jokapäiväisissä arkioloissa, vaan silloin, kun joku jommallakummalla puolella rajaa sattunut kiusallinen tapaus lietsoi kytevän rotuvihan ilmiliekkiin.
Tänään Grayson oli erikoisen ärtynyt sitäkin enemmän, koska hän ei voinut purkaa kiukkuaan sen aiheuttajaan, sillä tämä ei ollut sen vähäarvoisempi henkilö kuin hänen päämiehensä, jota kohtaan hän tunsi suurta kunnioitusta.
Grayson ei jaksanut käsittää, kuinka kukaan tervejärkinen ihminen oli voinut saada päähänsä ja toteuttaa niin hullun suunnitelman kuin hänen isäntänsä oli juuri äsken tehnyt; tämä oli nimittäin saapunut turvallisesta New Yorkista sodan myllertämään Meksikkoon ja — mikä oli kaikkein pahinta — tuonut mukanaan tyttärensä.
Ja sellaisena aikana! Kului tuskin ainoatakaan päivää, jolloin ei olisi kuulunut huhuja ja kertomuksia Meksikossa olevia Yhdysvaltain kansalaisia kohdanneista loukkauksista, jopa väkivaltaisista hirmuteoistakin. Ja joka päivä kävivät tämän kaltaiset tapaukset yhä räikeämmiksi. Pelkät herjaukset olivat muuttuneet hätyyttämiseksi ja murhiksi. Eikä lopusta ollut tietoakaan.
Pesita oli julkisesti vannonut vapauttavansa Meksikon gringoista — surmaavansa heti paikalla jokaisen yhdysvaltalaisen, joka joutui hänen käsiinsä. Ja mitäpä Grayson mahtaisi, jos ranchoa vastaan toden teolla hyökättäisiin?
Tosinhan hänellä oli sata miestä — työläisiä ja vaqueroja; mutta niistä oli vain kymmenkunta yhdysvaltalaista, ja vaaran hetkellä muut epäilemättä kaikki noudattaisivat veren ääntä.
Lisäksi harmitti Graysonia se, että hän oli juuri äsken menettänyt kirjanpitäjänsä, ja enemmän kuin mitään muuta hän inhosi kynää ja mustetta. Kirjanpitäjä oli ollut iowalaisnuorukainen, kiltti poika ja kaikin puolin sopiva toimeensa missä muissa oloissa hyvänsä paitsi niissä, jotka silloin vallitsivat Meksikossa.
Mutta näin ollen hän oli joka hetki valveilla ollessaan ollut kuolettavan pelon vallassa ja vihdoin antanut perään arkuudelleen, sanoutuen irti työstään. Edellisenä päivänä hänet oli tavaroineen sullottu rattaille ja viety Meksikon keskiradalle, jota pitkin vielä silloin junia aika ajoin kulki Chihuahuaan ja Juareziin.