»Maltahan», sopersi Benito. »Tämä ei ole meidän huoneemme. Se oli toinen portaista lukien. Tämä on kolmas.»
Tony horjahti ympäri ja kompuroi takaisinpäin. Hän mietti: »Jos tämä on kolmas, niin lähinnä takanani ja oikealla puolellani on toinen. Tony ei ottanut huomioon, että tullessaan kääntynyt päinvastaiseen suuntaan.»
Hän syöksähti käytävän toiselle puolelle — ei omasta tahdostaan, vaan viinan ajamana. Hänen kohdalleen osui ovi. »Tämän siis täytyy olla toinen ovi», hän puheli itsekseen, »ja se on oikeilla puolellani. Benito, tässä on huoneemme.»
Benito epäili sitä ja sanoikin sen, mutta Tony oli itsepäinen. Eikö hän tietänyt, mikä ovi oli toinen, kun hän näki sen? Ja eikö hän lisäksi ollut täysikasvuinen voidakseen hyvin erottaa oikean ja vasemman puolen? Täysi mies hän oli ja enemmänkin; niinpä hän pistikin avaimen reikään — sama avain olisi avannut kaikki toisen kerroksen lukot — ja kas, ovi lennähti auki, kiertyen saranoillaan sisäänpäin.
»Näetkös, Benito?» huusi Tony. »Enkö jo sanonut? Katsopas! Tämä on meidän huoneemme, sillä avain sopii oveen.»
Huoneessa oli pimeä. Jo kauan sitten selittämättömän raskaaksi käyneen pään paino veti Tonyä eteenpäin, ja hän siirteli rajusti jalkojaan saadakseen ne pysymään mahdollisimman lähellä ruumiinsa tasapaino-keskusta.
Pysyäkseen pään kohdalla piti jalkojen juosta sängyn jalkopäähän, ja kun Tony saapui viimemainitulle paikalle Bemton hoipertaessa perässä, sai tämä huoneeseen tunkeutuvassa himmeässä kuunvalossa ällistyksekseen nähdä entisen vihamiehensä ja nykyisen ystävänsä katoavan jollakin salaperäisellä tavalla. Alhaalta syvyydestä kuului sitten hurja kirkaisu ja kumea jymähdys.
Vartiopaikallaan pankin edustalla asteleva vahtisotilas kuuli kummatkin. Hetkisen hän seisoi hievahtamatta paikallaan, huusi sitten äänekkäästi vartiostoa ja kääntyi pankin ovelle. Mutta se oli lukittu eikä hän voinut muuta kuin tirkistää oveni ikkunoista sisälle. Kun hän huomasi siellä tumman hahmon, niin hän meksikkolaisena vei pyssyn poskelleen ja ampui oven lasien läpi.
Tony oli pudonnut samasta aukosta, josta Billy oli solunut niin äänettömästi, kuuli luodin viuhahtavan päänsä ohitse ja naksahtavan seinään taakseen. Parkaisten toistamiseen Tony heittäytyi kassakaapin taakse suojaan ja rukoili pyhimyksiä turvakseen.
Ylhäältä tirkisti Benito aukon reunalta alhaalla vallitsevaan pimeyteen. Käytävässä juoksi kirkaisujen ja pamahduksen herättämä isäntä paljasjaloin. Hänen jäljessään riensi Bridge, kiinnittäen revolverivyötään ympärilleen. Kun hänellä ei ollut yöpukua, ei hän ollut katsonut tarpeelliseksi riisua vaatteitaan, minkä vuoksi häneltä ei ollut hukkautunut aikaa pukeutumiseen.