»Mitä niin?» tiedusti Custer.
»Niin, väkevää, tietenkin!» vastasi poliisi ilvehtien. »Miksi te sitä arvelitte? Toivottavasti ei päähännekään pälkähtänyt, että se oli valtion varastosta New Yorkista varastettua wiskyä!»
Toiset nauroivat hänen pilalleen.
»On kovin ikävä juttu», virkkoi joukon johtaja pahoitellen, »kun teidän kaltaisenne säädyllinen nuori mies sekaantuu näin likaiseen asiaan.»
»Olen yhtä mieltä kanssanne», vastasi Pennington.
Hänen ajatuksensa pyörivät salamannopeasti, ja hänen sielunsa silmien eteen välähti kuva: Shannon Burke ratsastamassa kukkuloilta Linkkuveitsi-cañonin yläpuolella olevan niityn poikki. Hän muisti, että tyttö oli samana päivänä iltapuolella kysynyt, aikoiko hän lähteä tänne tänä iltana. Oliko Shannon todella tahtonut saada häntä luopumaan siitä vai oliko hän vain halunnut varmistautua Custerin aikeista? Isosta kattokuvusta ei tuikkaisi valo tänä iltana. Minkälaisen sanoman se veisi Shannon Burkelle?
XXII.
Custer vietiin Ganadon kylään, johon hänen pidättäjänsä olivat jättäneet autonsa, lainaten sieltä hevoset. Sinne he nyt jättivät eläimet, myöskin Apachen, määräten sen aamulla palautettavaksi Rancho del Ganadoon.
Kylän asukkaat olivat melkein poikkeuksetta kasvaneet ystävällisessä naapurisovussa Penningtonien kanssa. Kun se mies, jolta poliisit olivat saaneet ratsunsa, huomasi, kuka heidän vankinsa oli, oli hänen kiukkunsa vieläkin voimakkaampi kuin hänen kummastuksensa.
»Jos olisin aavistanut, ketä vainusitte», hän kiivasteli, »ette missään nimessä olisi saanut minulta ainoatakaan hevosta. Mieluummin olisin leikannut niiden kinnerjänteet poikki! Olen tuntenut Custer Penningtonin siitä pitäen, kun hän oli polvenkorkuinen paitaressu, ja minkä tähden hänet lienettekin pidättänyt, hän ei ole syypää. Malttakaahan, kun eversti kuulee tästä! Teille tulee kiireinen lähtö kuin kaniinille!»