»Eikö vielä ole tullut ketään?» kysyi tyttö.
»Apache on poissa», vastasi mies. »En oikein ymmärrä tätä. Se ei ole ollut pilttuussaan koko yönä. Ajattelin juuri pistäytyä talossa katsomassa, onko Custer siellä. Ei tunnu otaksuttavalta, että hän on ollut ratsastamassa koko yön, vai tuntuuko?»
»Ei», myönsi Shannon. Hänen sydämensä nousi kurkkuun, ja hän tuskin sai sanaa suustaan. »Minä ratsastan siellä puolestanne», sai hän virketyksi.
Pyöräytettyään Baldyn ympäri hän hoputti sitä taloon vievää jyrkkää rinnettä ylöspäin. Pation holvikaaren rautainen portti oli vielä yön jäleltä suljettuna, minkä vuoksi hän kiersi talon pohjoispuolelle ja huhuili kiinnittääkseen jonkun sisälläolijan huomiota. Rouva Pennington tuli ovelle Evan seuraamana. He olivat molemmat täysissä pukimissa. Nähtyään huhuilijan he astuivat ulos ja kertoivat Shannonille, mitä oli tapahtunut.
Custer oli siis terve ja haavoittumaton. Äkillinen huojennuksen tunne herpaisi Shannonia, eikä hän sillä hetkellä ajatellut Custeria uhkaavaa toista vaaraa. Hän oli vahingoittumaton! Muusta ei tyttö välittänyt juuri silloin. Myöhemmin hän alkoi käsittää, kuinka vakava Custerin asema oli. Hän oivalsi itsekin osaltaan, joskin tahtomattaan, olleensa saattamassa nuorta Penningtonia varastettujen väkijuomien todellisten kauppaajien suunnittelemaan ansaan, joka varmastikin oli johtunut heidän mieleensä juuri hänen sekaantumisensa tähden ja jolla he nyt olivat ovelasti siirtäneet syyn viattoman miehen niskoille. Hän ikäänkuin vaistosi, että Slick Allenilla oli osansa edellisen yön ikävissä tapahtumissa. Sillä hän tiesi tämän miehen uhkailleen Custer Penningtonia ja olevan mukana väkijuomatrokarien rikollisissa hommissa.
Kuinka paljon hän, Shannon, tiesikään! Enemmän kuin kukaan muu; hän tunsi kaikki koko tämän surullisen jutun yksityiskohdat. Ainoastaan hän kykenisi selvittämään tämän sotkuisen verkon, mutta hän ei rohjennut, ei ainakaan ennen kuin ei enää olisi muuta keinoa. Hän ei uskaltanut antaa toisten aavistaa, että hän tiesi tästä asiasta enemmän kuin he. Hän ei voinut sitä tehdä ilmaisematta tietojensa lähdettä ja panematta itseään alttiiksi näiden ihmisten ansaitulle halveksumiselle, joiden kunnioitusta hän oli alkanut melkein sairaloisesti kaivata, joiden ystävyys oli hänen ainoa onnensa, ja uhraamatta rakkautta, joka hänessä oli herännyt salaisesti palvomaansa Custeria kohtaan.
Viime tingassa, jollei muuta mahdollisuutta olisi, hän uhraisi kaikki Custerin tähden. Siihen velvoitti hänet rakkautensa; mutta hän odottaisi, kunnes kaikki muut keinot olisi käytetty. Hänen oli täytynyt niin hirveästi kärsiä ilman omaa syytänsä, että hän piti epätoivoisesti kiinni lyhyestä onnesta, joka oli ilmestynyt hänen elämäänsä ja joka oli nyt uhattu, vaikka hän ei nytkään ollut menetellyt väärin.
Kohtalo oli alinomaa ollut hänelle tyly. Oliko oikein ja kohtuullista, että hänen piti aina kärsiä jonkun toisen rikollisuuden tähden? Hänellä oli ainakin oikeus toivoa ja odottaa.
Mutta jotakin hän saattoi tehdä. Käännettyään Baldyn Penningtonien luota kummun rinnettä alas hän lähti kotiin Evansien ranchon ohitse vievää tietä, poikkesi siellä pihaan, laskeutui ratsailta ja sitoi Baldyn kiinni aitaan. Hänen kolkutukseensa vastasi rouva Evans.
»Onko Guy kotosalla?» kysyi Shannon.