XXVIII.
Pitkinä yksinäisyyshetkinään oli Custer usein miettinyt suunnitelmia vapautumispäivänsä varalle. Häntä oli ihmetyttänyt ja loukannut, ettei Grace ollut käynyt häntä katsomassa eikä hiiskunut hänelle mitään sen jälkeen, kun hänet oli pidätetty ja tuomittu. Usein hän ajatteli sitä kertaa, jolloin hän itse oli soittanut Gracelle, ja hänessä varmistui usko, että tyttö oli ollut kotona, mutta kieltäytynyt vastaamasta hänelle. Siitä huolimatta hän päätti pistäytyä Gracen luona, ennenkuin palaisi Ganadoon.
Hän oli nimenomaan pyytänyt, ettei kukaan hänen omaisistaan tulisi Los Angelesiin hänen vapautumispäivänään, vaan että sinne lähetettäisiin edellisenä päivänä auto ja jätettäisiin se erääseen autovajaan hänen käytettäväkseen. Vankilasta lähdettyään hän vitkastelematta nouti koneen ja ajoi Hollywoodiin siihen taloon, jossa Grace oli asunut.
Nainen, joka avasi oven hänen soitettuaan ilmoitti, ettei Grace enää asunut siellä. Aluksi hän ei suostunut ilmaisemaan hänelle tytön uutta olinpaikkaa; mutta Penningtonin vähän aikaa taivuteltua häntä hän mainitsi numeron Circle-pengermän varrella, ja sinne suuntasi Custer autonsa.
Jätettyään auton huvilan edustalle hän lähestyi rakennusta. Lasioven läpi hän näki talon sisälle, sillä oli lämmin huhtikuun päivä ja sisäovi oli jätetty auki. Astuessaan kynnykselle vieviä muutamia portaita hän näki naisen menevän arkihuoneen poikki, johon ovi avautui. Nainen liikkui hätäisesti ja katosi vastaisessa seinässä olevasta ovesta, sulkien sen jälkeensä. Vaikka Custer näkikin hänet vilahdukselta ja sisähuoneen himmeässä valaistuksessa, tunsi hän hänet Graceksi; niin tutut olivat hänen vartalonsa kaikki viivat ja hänen liikkeensä.
Custerin soitettua kului useita minuutteja, ennenkuin ovelle ilmestyi japanilainen. Hän oli sama japanilainen »koulupoika», joka oli palvellut Vista del Pason huvilassa. Raotettuaan ulko-ovea muutamia sentimetrejä hän silmäili kysyvästi vierasta.
»Haluan tavata neiti Evansia», sanoi Custer.
Hän otti käyntikortti-kotelon taskustaan ja ojensi palvelijalle kortin. Tämä vilkaisi tylsästi korttiin ja sitten vieraaseen, pudisti vihdoin päätään typerän näköisenä ja sulki oven.
»Hän ei ole täällä», hän virkkoi. »Ketään ei ole kotona.»
Pennington muisti taaskin puhelinyrityksensä. Hän oli varma äsken nähneensä Gracen huvilassa. Hän oli tullut puhelemaan tytön kanssa ja aikoi tehdä sen.