Hän tarttui ovenripaan ja kiskaisi oven auki. Japanilainen ei ilmeisestikään ollut hienotuntoinen ja koetti estää häntä astumasta sisälle. Ensin hän tarrautui oveen sulkeakseen oven ja oli sitten kyllin tyhmä ryhtyäkseen työntämään Penningtonia kynnykseltä. Seuraus oli japanilaiselle tuhoisa.
Mentyään arkihuoneen poikki Custer koputti ovelle, josta hän oli nähnyt Gracen katoavan, ja lausui tytön nimen. Kun vastausta ei kuulunut, tempasi hän oven auki. Hänen edessään oli tyttö, jonka kanssa hän oli kihloissa.
Grace seisoi huoneen toisessa päässä selkä seinää vasten. Hänen sekava tukkansa riippui kasvojen ympärillä, jotka olivat sairaloisen kalpeat. Hän katseli Custeria hurjasti tuijottavin silmin. Suupielet olivat riipuksissa, ja hänen huulensa vavahtelivat pelosta ja suuttumuksesta.
»Grace!» huudahti Custer.
Tyttö seisoi vielä hetkisen, silmäillen häntä jäykästi, ennenkuin puhkesi puhumaan.
»Mitä tarkoitat», hän vihdoin kysyi, »tunkeutuessasi makuuhuoneeseeni?
Mene tiehesi! En tahdo nähdä sinua. En salli sinun olla täällä!»
Pennington astui lattian poikki ja laski kätensä Gracen olalle.
»Hyvä Jumala, Grace, mikä sinua vaivaa?» hän ihmetteli. »Mitä sinulle on tapahtunut?»
»Ei minulle ole tapahtunut mitään», mutisi tyttö äreästi. »Ei minua vaivaa mikään. Otaksuttavasti haluat minun palaavan poroporvarilliseen ympäristööni. En tahdo enää tietää mitään maaseudusta — enkä myöskään maalaismateista!» hän lisäsi.
»Tarkoitatko, ettet tahdo minua lähellesi, Grace, ettet rakasta minua?» kysyi Custer.