»Rakasta sinua?» Tyttö purskahti epämiellyttävään nauruun. »Sinä tomppeli-pahanen! En tahdo koskaan sinua enää nähdä.»
Custer seisoi vielä hetkisen, silmäillen tyttöä. Sitten hän kääntyi hitaasti ja poistui huvilasta autoonsa. Hänen poistuttuaan heittäytyi tyttö kasvoilleen vuoteeseensa ja alkoi nyyhkyttää hillittömästi. Vähäksi aikaa hän oli voittoisasti kiskoutunut irti saastaisen paheensa kynsistä. Sinä lyhyenä hetkenä hän oli näytellyt pelastaakseen rakastamansa miehen vastaisista, vielä suuremmista kärsimyksistä, vielä alentavammasta nöyryytyksestä — mutta mitä se hänelle maksoi, sitä ei kukaan saisi milloinkaan tietää.
Custer tapasi omaisensa odottamassa itäisellä kuistilla, kun hän pysäytti autonsa ranchorakennuksen edustalle. Vasta saatu vapaus ja pitkä ajomatka pitkin kaunista maantietä huhtikuun auringon paistaessa vihreiden kumpujen kohotessa hänen vasemmalla ja viehättävän laakson levitessä hänen oikealla puolellaan oli jossakin määrin lieventänyt masennusta, jonka hänen tyrmistyttävä keskustelunsa Gracen kanssa oli aiheuttanut. Ja laskeutuessaan autosta näytti hän jälleen olevan oma itsensä.
Ensimmäisenä ennätti hänen luokseen Eva. Tyttö suorastaan heittäytyi veljensä syliin, nauraen ja huutaen hysteerisen onnellisena. Äiti hymyili kyynelissään, kun taas eversti niisti rajusti nenäänsä, huomauttaen, että oli »hemmetinmoinen vuodenaika, kun oli niin kirotun kylmä!»
Custer laski hiukan pilaa vankeudestaan, mutta oivalsi pian, että sen pelkkä mainitseminenkin lamautti suuresti Evaa, eikä senvuoksi enää kosketellut sitä aihetta hänen kuultensa. Hän rajoittui pommittamaan toisia sadoilla kysymyksillä, tiedustellen ranchon tapahtumia hänen pitkän poissaolonsa aikana, karjan tilaa ja senvuotisia satotoiveita.
Ajatellessaan, miten hänen ansaitsematon tuomionsa oli vaikuttanut hänen sisarensa herkkään mieleen, tunsi hän saavansa kaksinkertaisen palkkion pitkistä vankeuskuukausista, jotka hän oli kärsinyt pelastaakseen tytön vielä ankarammasta iskusta, joka häntä olisi kohdannut, jos hänen kihlattunsa olisi oikeudenmukaisesti tuomittu paljoa vakavammasta rikoksesta. Nyt hän tajusi, ettei Evan pitäisi milloinkaan saada tietää oikeata asianlaitaa. Hänen vankeutensa herättämä harmi unohtuisi pian Ganadon elämän jokapäiväisessä työssä ja hauskuuksissa, eikä Evan ylpeyden saama kolahdus pian enää häntä vaivaisi.
Custeria kummastutti, etteivät Guy ja rouva Evans olleet mukana lausumassa häntä tervetulleeksi takaisin. Kun hän mainitsi siitä, kertoi Eva rouva Evansin arvelleen, että Penningtonit haluaisivat pitää Custerin kokonaan omissa hoteissaan vähän aikaa. Heidän naapurinsa tulisivat muka päivälliselle. Ja vasta päivällisellä Custer tiedusti Shannonia.
»Olemme nähneet häntä hyvin harvoin sinun lähtösi jälkeen», selitti äiti. »Pian sen jälkeen hän palautti Baldyn ja osti Senaattorin rouva Evansilta.»
»En tiedä, mikä sitä lasta oikein vaivaa», virkkoi eversti. »Hän on aina yhtä herttainen joka kerta kun tapaamme hänet ja kyselee aina sinun kuulumisiasi ja vakuuttaa uskovansa viattomuuteesi. Hän ratsastelee paljon iltaisin, mutta harvoin, jos koskaan, päiväsaikaan. Minusta ei naisen ole turvallista ratsastella öisin yksin kukkuloilla ja olenkin sanonut sen hänelle. Mutta hän väittää, ettei hän pelkää ja että kukkulat miellyttävät häntä yhtä paljon yöllä kuin päivälläkin.»
»Eva on suuresti ikävöinyt hänen seuraansa», huomautti rouva Pennington. »Minua peloitti, että olemme ehkä jollakin tavoin loukanneet häntä, mutta kukaan meistä ei jaksa käsittää, miten se olisi voinut tapahtua.»