»Grace, minä käsken sinua ilmaisemaan sen!»
Hänen äänensä oli hiljainen, mutta siinä värähti voimaa ja arvokkuutta.
Tyttö koetti puhua. Hänen huulensa liikkuivat, mutta ei kuulunut ääntä.
Guy luuli hänen kuolevan, vieden salaisuutensa mukanaan hautaan.
Potilaan katse siirtyi johonkin vuoteen jalkopään ohitse, sitten takaisin veljen silmiin ja uudelleen äskeiseen suuntaan, ikäänkuin hän olisi tahtonut kiinnittää toisen huomiota johonkin siinä osassa huonetta olevaan esineeseen. Guy seurasi silmillään hänen katseensa suuntaa. Siellä oli pukeutumispöytä ja sillä hopeapuitteinen miehen valokuva. Guy astui pöydän ääreen ja otti kuvan käteensä.
»Tämäkö hän on?»
Hänen silmänsä vaativat vastausta. Tytön huulet liikkuivat äänettömästi ja hän nyökkäsi heikosti myöntymyksen merkiksi.
»Mikä hänen nimensä on?»
Grace oli liian heikko kyetäkseen vastaamaan. Hän ähkäisi, ja hänen hengityksensä kävi läähättäen. Veli heittäytyi polvilleen vuoteen viereen ja sulki hänet syliinsä. Hänen kyyneleensä valuivat sairaan poskille hänen suudellessaan niitä. Samassa tuli lääkäri ja veti hänet pois.
»Hän on kuollut!» valitti poika, kääntyen toisaalle ja peittäen kasvonsa käsillään.
»Ei», virkkoi tohtori lyhyen tarkastuksen jälkeen. »Hän ei ole kuollut. Menkää keittiöön ja pankaa vettä kiehumaan! Minä järjestän täällä kaikki valmiiksi. Toinen lääkäri on täällä muutamissa minuuteissa.»
Iloissaan siitä, että voi tehdä jotakin auttaakseen, Guy riensi pieneen keittiöön. Hän sai käsiinsä kattilan ja ison padan, laski niihin vettä ja pani ne tulelle.