Hetkistä myöhemmin astui tohtorikin sinne. Hän oli riisunut takkinsa ja liivinsä ja kiersi paidan hihojaan ylös. Laskettuaan leikkausvehkeensä tulella olevaan pataan hän meni vesijohdon ääreen pesemään käsiään. Hangatessaan niitä hän puheli. Hän oli tarmokkaan ja toimeliaan näköinen mies ja herätti Guyssa luottamusta ja toivoa.
»On mahdollista, että potilas toipuu», hän sanoi. »Olen nähnyt sairaan selviytyvän vaikeammistakin tapauksista, mutta hänellä on ollut vaikea aika. Hänen on täytynyt virua täällä jotakuinkin kokonainen vuorokausi ilman hoivaa. Minun tullessani hän oli täysissä pukimissa vuoteessaan — täysissä pukimissa paitsi niitä vaatekappaleita, jotka hän oli repinyt tuskissaan. Jos lääkäri olisi noudettu eilen tähän aikaan, olisi kaikki saattanut käydä hyvin. Saattaa se onnistua vieläkin. Panemme parastamme.»
Ovikello soi.
»Siellä on tohtori. Tehkää hyvin ja päästäkää hänet sisälle!»
Guy meni ovelle ja laski sisään toisen lääkärin, joka meni suoraa päätä keittiöön riisuttuaan yltään takkinsa ja liivinsä. Ensin saapunut lääkäri astui juuri Gracen sairashuoneeseen. Hän kääntyi puhuttelemaan ammattitoveriaan, tervehtien häntä; sitten hän katosi viereiseen huoneeseen. Toinen tohtori puuhaili vesijohdon ääressä, puhdistaen käsiään. Guy sytytti vielä yhden kaasullekin ja pani uuden astian vettä tulelle.
Hetkisen kuluttua palasi ensimmäinen lääkäri keittiöön.
»Leikkaaminen on tarpeetonta, tohtori», hän virkkoi. »Saavuimme liian myöhään.»
Hänen sävynsä ja käytöksensä olivat edelleenkin hyvin tarmokkaat ja toimeliaan mukaiset, muuta hänen silmissään oli myötätuntoisen säälin ilme, kun hän meni lattian poikki ja kietoi kätensä Guyn hartioiden ympäri.
»Tulkaa toiseen huoneeseen, poika! Tahdon puhua kanssanne.»
Guy asteli kuivin silmin ikäänkuin unissakävijä, seuraten häntä pieneen arkihuoneeseen.