»Teitä on kohdannut ankara isku», alkoi tohtori. »Se, mitä minulla on sanottavaa teille, saattaa tehdä sen vielä raskaammaksi. Mutta jos hän olisi ollut minun sisareni, olisin tahtonut tietää sen. Näin on hänelle paras. Mahdollisesti hän ei halunnut elää. Varmasti hän ei ponnistellut elääkseen — ei ainakaan siitä alkaen, kun minut kutsuttiin tänne.»
»Miksi hän olisi tahtonut kuolla?» kysyi Guy soinnuttomasti. »Me olisimme antaneet hänelle anteeksi. Siitä ei olisi saanut vihiäkään kukaan muu kuin minä.»
»Asiassa oli muutakin — hän oli huumausaineiden orja. Otaksuttavasti juuri siitä syystä hän ei halunnut elää. Minun oli annettava hänelle morfiinia niin paljon, että se olisi tappanut kolme tavallista ihmistä, saadakseni hänet rauhoittumaan.»
Ja niin sai Guy Evans tiedon hirveästä kohtalosta, joka oli riistänyt hänen sisarensa haaveet, kunnianhimon ja lopuksi hengen. Hän pani siitä koko vastuun sen miehen niskoille, jonka kuva oli ollut hopeisissa puitteissa tytön pukeutumispöydällä. Ollessaan polvillaan sisarvainajansa vieressä hän vannoi etsivänsä, kunnes saisi tietää, kuka se mies oli, ja löydettyään hänet kiristävänsä häneltä sen ainoan sovituksen, joka voisi tyydyttää veljen kunniantuntoa.
XXXI.
Gracen kuolemalla oli tietystikin luonnollinen masentava vaikutuksensa Ganadossa olevaan sukulais- ja ystäväpiirin. Mutta se seikka, että hän oli ollut poissa yli vuoden ja kirjoittanut harvoin ja että toiset olivat jo alkaneet tuntea menettäneensä hänet, tylsytti jonkun verran heidän tuskansa kärkeä ja lauhdutti sen ulkonaisia ilmauksia. Hänen surkea loppunsa ei kyennyt merkitsevästi järkyttämään heidän elämänsä juoksua, sillä hänen lähtönsä jättämä haava oli kauan sitten kasvanut umpeen samoin kuin puun kasvaessa katkenneen oksan jättämä lovi peittyy ja jälelle jää vain arpi muistuttamaan kärsitystä vahingosta.
Rouva Evans, Guy ja Custer kärsivät enemmän kuin muut — rouva Evans luonnollisten äidinvaistojensa vaikutuksesta ja Custer siitä syystä, että Gracen menetys tuntui särkeneen ja repineen hänestä irti osan hänen olemustaan, vaikka hän käsittikin, että hänen Gracea kohtaan tuntemansa rakkaus oli ollut toisenlaatuinen kuin hänessä Shannonia kohtaan syttynyt toivoton tunne. Pahimmin kärsi Guy, sillä hänen rintaansa kalvoi sinne kätketty tieto sisaren elämästä ja kuolemasta. Hän oli kertonut toisille Gracen kuolleen keuhkotulehdukseen, eikä kukaan ollut epäillyt hänen vakuutustaan eikä ottanut selkoa todellisesta asianlaidasta.
Hänen kirjoituspöytänsä lukitussa laatikossa oli hopeakehyksinen valokuva miehestä, jonka nimeä hän ei ollut saanut selville. Huvila oli vuokrattu Gracen nimessä. Japanilainen palvelija oli kadonnut, eikä Guyn ollut onnistunut päästä hänen jäljilleen. Vainajalla ei ollut naapuristossa ollut ainoatakaan ystävää, eikä kukaan osannut mainita Guylle mitään, mikä olisi opastanut häntä etsimään hakemaansa miestä.
Hän ei kuitenkaan luopunut yrittämästä. Hän kävi usein Hollywoodissa, vetelehtien yleisissä paikoissa ja atelierien ovilla, toivoen joskus näkevänsä etsittävänsä. Mutta kun kuukaudet vierivät tuloksettomasti, samalla kun rancho ja kirjalliset työt vaativat yhä enemmän hänen aikaansa, oli hänen vähitellen pakko jättää kostoaikeittensa punominen syrjään, vaikka hänen päätöksensä, että hän lopultakin ne toteuttaisi, ei silti horjunut.
Gracen kuoleman suoranainen vaikutus Custeriin oli se, että se elvytti taas enemmän kuin oli hänelle hyväksi hänen juomatottumustaan, josta hän oli vieraantunut viimeksi kuluneen vuoden aikana. Että se oli koskaan ollut tottumus, sitä olisi hän itse luonnollisestikin kaikkein vähimmän ollut valmis myöntämään. Hän oli sellaisia miehiä, jotka saattoivat ryypätä tahi olla ryyppäämättä. Maailma on täynnänsä heitä, ja niin ovat myöskin hautausmaat.