Custer vältti Shannonia, milloin suinkin voi sen tehdä näyttämättä epäkohteliaalta. Aivan aiheettomasti hän piti Shannonia kohtaan tuntemaansa rakkautta uskottomuuden ilmauksena Gracea kohtaan. Sitä, että viimemainittu oli lähettänyt hänet pois luotaan, hän ei ollut koskaan uskonut tytön sydämestä lähteneeksi, vakavaksi tunnustukseksi. Hän oli ymmärtänyt, ettei niin katkerasti puhunut nainen voinut olla hänen rakastamansa tyttö, jonka rakkauden vakuutuksia hän oli kuunnellut. Eikä se ollut myöskään ollut se tyttö, jonka surullisia, riutuneita kasvoja hän oli viimeisen kerran katsellut Evansien pimentyneessä arkihuoneessa, sillä silloin oli kuolema pehmentänyt huonon elämän kovettamat piirteet, paljastaen jälleen puhdistuneen ja murheellisen sielun, jonka synti oli verhonnut, mutta ei tuhonnut.
Shannon huomasi Custerissa tapahtuneen muutoksen. Sen hän päätteli johtuneen Custerin surusta ja lisääntyneestä juomisesta, jonka hän tunsi melkein heti, kuten rakkaus aavistaa pienimmätkin muutokset rakastetussa henkilössä, vaikka ne eivät herätäkään muiden huomiota. Hän ei käsittänyt, että Custer karttoi häntä tahallaan. Nyt hän oli Evan seurassa enemmän kuin milloinkaan ennen, sillä Guyn käytyä vakavasti käsiksi miehen puuhiin ei hänelle jäänyt enää vapaata aikaa niin paljoa uhrattavaksi leikkeihin.
Yhä vieläkin Shannon silloin tällöin ratsasteli öisin, sillä Custerin seurassa tehdyt päiväsaikaiset ratsastusretket olivat käyneet harvinaisemmiksi. Custerin ajasta kului nyt paljon työskentelyyn rancholla, kun hän valitsi ja hoiteli eläimiä seuraavan syksyisiä näyttelyjä varten — mikä puuhailu tarjosi hänelle todennäköiseltä tuntuvan syyn lakata ratsastamasta Shannonin kanssa. Edellisenä vuonna oli Penningtonien Custerin vankeuden tähden ollut pakko peruuttaa näytteille pantavista lehmistä lähettämänsä ilmoitukset, koska eversti ei ollut itse tahtonut lähteä kiertämään näyttelyissä eikä suostunut uskomaan karjaa kenenkään muun kuin poikansa huostaan. Nyt olivat morganilaiset, percheronit, herefordilaiset ja berkshireläiset, joiden tuli kannattaa Ganadon mainetta, innokkaan ja tuiki tarkan hoidon ja ruokkoamisen keskipisteenä, samalla kun lähestyi aika, jolloin olisi annettava viimeinen valmistus välkkyvälle karvalle ja kiilloitetuille sarville ja kavioille.
Touko-, kesä ja heinäkuu olivat tulleet ja menneet — oltiin jälleen elokuussa. Guyn hukkakäynnit Los Angelesissa olivat nyt harvinaisia. Ganadon elämä oli jälleen muuttunut yhtä herttaiseksi kuin se oli ollut ennen. Kesän kuumuus oli saattanut uimalammikon taaskin käytäntöön, ja viileät illat pelastivat tanssisalin jäämästä tyhjille. Juurikumpujen ja laakson nuoriso, jota lisäsivät kaupungista aina viikon lopussa saapuvat vieraat, täytti vanhan talon naurulla ja hilpeällä puhelulla. Shannon oli aina mukana näissä seuroissa, sillä hänen ei sallittu jäädä syrjään.
Eräässä tällaisessa tilaisuudessa elokuun alkupuolella Eva ilmoitti päivän, jona hänet ja Guy vihittäisiin.
»Syyskuun toisena päivänä», hän sanoi. »Se sattuu lauantaiksi. Me aiomme lähteä autolla —»
»Seis!» varoitti Guy. »Se on salaisuus!»
»Ja palattuamme alamme rakentaa kotia kummulle Kolmetoista.»
»Sehän on lehmänlaidun», huomautti Custer.
»Niin, mutta sitten se ei enää ole. Sinun on etsittävä uusi lehmänlaidun.»