»Custer ja Eva. Heidän sisarussuhteensa on ihastuttava — sellainen kuin sen pitäisi aina olla, mutta harvoin on.»
»No, enpä tiedä, onko se niin ainutlaatuinen», vastasi Pennington. »Samanlaiset olivat Guyn ja Gracen ja myöskin minun isäni lasten keskinäiset suhteet. Ehkä se johtuu siitä, että meidät kaikki on kasvatettu maaseudulla, jossa lasten on pakko enemmän turvautua veljiinsä ja sisariinsa saadakseen seuraa kuin kaupunkilaislasten. Me tutustumme täällä maaseudulla paremmin toisiimme, ja meidän on opittava löytämään parhaat puolet toisistamme, sillä täällä meillä ei ole varaa valita seurapiiriämme, jonka mahdollisuuden kaupunki tuhansine asukkaineen tarjoaa.»
»En tiedä», sanoi Shannon. »Kenties syy on se. Mutta joka tapauksessa se on herttainen piirre — todella herttainen, sillä he ovat melkein kuin rakastuneet. Kun aluksi kuulin heidän kinastelevan, luulin heidän pistoksiinsa sisältyvän ehkä hieman katkeruutta. Mutta kun opin paremmin tuntemaan teidät kaikki, käsitin, että keskinäinen kiintymyksenne on niin täydellinen, että kaikki väärinkäsitykset ovat välillänne mahdottomia.»
»Se ei ole yksinomaan Penningtonien ominainen piirre», huomautti eversti. »Tunnen esimerkiksi erään henkilön, joka sopeutui niin mainiosti heidän elämäänsä ja ajatuksiinsa, että hänestä vähemmässä kuin vuodessa tuli aivan kuin yksi heistä.»
Hän katseli hymyillen Shannonin ylöspäin käännettyjä kasvoja.
»Ymmärrän — tarkoitatte minua», virkkoi tyttö. »Se on kovin ystävällisesti sanottu, ja olen hyvin ylpeä kuullessani sen, sillä olen tosiaankin koettanut olla kaltaisenne. Jos se on vähänkin onnistunut, olen siitä niin ihmeen hyvilläni!»
»En tiedä, onko sinun onnistunut olla kaltaisemme», vastasi Pennington nauraen. »Mutta varmasti on sinun onnistunut olla sellainen, että pidämme sinusta. Tiedätkö, Shannon, että vaimoni ja minä puhelemme sinusta ja suunnittelemme sinun varaltasi ihan yhtä paljon kuin omiin lapsiimme nähden. Tuntuu melkein siltä, kuin olisit meidän oma lapsemme.»
Kyyneleet kihosivat Shannonin silmiin.
»Olen niin onnellinen!» hän toisti.
Myöhemmin samana iltana erään tanssin jälkeen kävelivät hän ja Custer tanssisalin pohjoispuolella olevalla ajotiellä, katsellen kuutamoista laaksoa — viehättävää näkyä, joka pilkotti tuuheiden lehvien välitse heidän kohdallaan rinteellä kasvavien puiden lomitse. He silmäilivät alemman kummun akaasioiden ja setrien ylitse pienen kylän valoja, jotka tuikkivat kahden kupukattoja muistuttavan, laakson yläpäässä kohoavan kukkulan välistä. Oli harvinaisen lämmin ilta, melkein liian lämmin tanssia varten.