»Luultavasti saisimme hieman valtameren tuulahdusta», sanoi Custer, »jos olisimme kunnaan toisella puolella. Kierretään lammikkotarhoihin. Siellä tuntuu tavallisesti tuulen henkäyksiä, mutta täällä olemme rakennuksen suojassa niiltä.»
Vierekkäin he astelivat äänettöminä rakennuksen editse ja eteläistä ajotietä portaille, jotka veivät vesitarhojen lävitse talleille. Portaat olivat kapeat, ja Custer meni edellä — sitä tapaa noudattavat miehet aina niissä maissa, missä on kalkkalokäärmeitä.
Kun Shannon astui sementtiportailta ensimmäisen lammikon ohitse vievälle soraiselle tielle, osui hänen jalkansa pyöreälle kivelle, hänen nilkkansa horjahti ja hän heilahti Custeria vasten. Tukea saadakseen hän tarttui miehen käsivarteen. Niin mitättömistä pikkuseikoista saattaa elämänkohtalo riippua. Olisihan saattanut olla sisilisko, sammakko, hiiri tahi jopa kalkkalokäärmekin jouduttamassa tätä hetkeä, jota luonto oli valmistanut lukemattomien ajanjaksojen kuluessa. Mutta jouduttaja ei ollut yksikään niistä. Se oli vain pieni, pyöreä kivenmukula — ja se horjahdutti Shannon Burken Custer Penningtonia vasten ja pani hänet tarttumaan Custerin käsivarteen. Mies tunsi hänen sormiensa kosketuksen, hänen ruumiinsa lämmön ja hänen poskensa lähellä olkapäätään. Hän kietaisi kätensä Shannonin ympärille tukeakseen häntä.
Tyttö oli saavuttanut jälleen tasapainonsa melkein heti. Hän vetäytyi nauraen poispäin.
»Astuin kivelle», hän selitti, »mutta en nyrjäyttänyt nilkkaani.»
Mutta Custer piti yhä kättään hänen ympärillään. Aluksi Shannon ei ymmärtänyt, vaan otaksui toisen vielä luulevan, ettei hän kyennyt seisomaan avutta, ja selitti uudelleen, ettei hän ollut vahingoittunut.
Custer silmäili Shannonin kasvoja, jotka olivat käännetyt ylöspäin häntä kohti. Kuu — melkein täysikuu — valaisi hänen piirteensä yhtä selvästi kuin auringonvalo. Kuinka kauniit ne olivatkaan ja kuinka lähellä! Tyttö ei ollut vielä oikein käsittänyt, mitä Custerin käytös merkitsi, kun tämä äkkiä kietoi toisenkin kätensä hänen ympärilleen ja painoi hänet rintaansa vasten. Ja ennen kuin Shannon ehti estää, oli Custer kallistanut huulensa hänen puoleensa ja suudellut häntä suoraan suulle.
Huudahtaen säikähtyneenä tyttö työnsi hänet kauemmaksi.
»Custer!» hän hätäili. »Mitä sinä teit? Tämä ei ole sinun tapaistasi.
Minä en ymmärrä!»
Hän oli todella pelästynyt — pelästynyt ajatellessaan, että Custer oli suudellut häntä rakastamatta häntä — pelästynyt siitä, että suutelo oli saattanut johtua rakkaudesta. Hän ei tiennyt, kumpi olisi suurempi onnettomuus.