»Missä ihmeessä te kaksi olette olleet?» hän tiedusti. »Olemme etsineet teitä kaikkialta ja kiljuneet niin että ääneni on käheä.»
»Olimme tuolla alhaalla ylemmän lammikon luona jäähdyttelemässä», vastasi Custer. »On liian hävyttömän kuuma tanssia varten.»
»Ennen et milloinkaan ole ajatellut niin», huomautti Eva epäluuloisesti. »Tiedättekö mitä, minä luulen teidän olleen armastelemassa! Kuinka mainion loistavaa!»
»Kuinka mainion tyhjää», tokaisi Custer. »Vanhat ihmiset kuten Shannon ja minä eivät armastele. Se on teidän lapsien tehtävää.»
Eva tuli lähemmäksi.
»Shannon, sinun olisi paras mennä järjestämään hiuksiasi, ennen kuin kukaan muu näkee sinua.» Hän nauroi ja nykäisi toista käsivarresta. »Olisin kovin iloinen», hän kuiskasi Shannonin korvaan, »jos se olisi totta! Kerrothan minulle, teethän sen?»
»Jos se milloinkaan tapahtuu, rakas» — vastasi Shannon hänkin kuiskaten — »saat sinä siitä tietää ensimmäiseksi.»
»Erinomaista! Mutta ajattelehan! Olen saanut ihan taivaallisia uutisia — mitä arvelet? Isä on tietänyt sen koko päivän eikä ole maininnut siitä sanaakaan — häneltä muka oli unohtunut koko asia, ja hän muisti sen vasta juuri mennessään äidin kanssa nukkumaan. Oletko koskaan kuullut mitään niin repäisevää? Ja nyt on toinen puoli ihmisistä lähtenyt kotiinsa, enkä voi ilmoittaa sitä heille. Oi, se on liian hienoa sanoin kuvattavaksi! Olen halannut ja ikävöinyt sitä kuukausia, ja nyt se pian tapahtuu — tapahtuu toden teolla — tapahtuu varmasti maanantaina!»
»Taivaan tähden, pikkunen, kehitä juonesi ja ehätä järkyttävän kertomuksesi loppuun! Mitä sitten tapahtuu?»
»Niin, K.K.S.-seurue saapuu maanantaina, ja Wilson Crumb on muassa!»