»Cus-parka!» hän surkutteli. »En milloinkaan ennen ole nähnyt häntä tuollaisena. Mitähän kummaa lienee tapahtunut? Mitä meidän on paras tehdä?»
»Vedettävä uutimet hänen vuoteensa eteen», virkkoi Shannon ja teki sen odottamatta Evaa. »Nyt ei kukaan näe häntä patiosta. Mielestäni voimme aivan hyvin jättää hänet nukkumaan, Eva. Herätessään hän otaksuttavasti on täydessä kunnossa.»
He poistuivat huoneesta, sulkien oven jälkeensä, ja vähän myöhemmin
Shannon nousi Senaattorin selkään ja lähti ratsastamaan kotiinsa.
Hänen ajatuksensa olivat katkerat. Missä hyvänsä Crumb liikkui, aina hän toi onnettomuutta muassaan. Mihin tahansa hän kosketti, sen hän saastutti. Hän toivoi, että mies olisi kuollut. Hyvä Jumala, kuinka hartaasti hän sitä toivoi! Hän olisi saattanut surmata hänet omin käsin sen tuskan tähden, jonka hän oli tuottanut Custer Penningtonille.
Itsestään ei Shannon niin paljoa välittänyt. Hän oli tottunut kärsimään Wilson Crumbin tähden, mutta se, että tämä mies tuli pilaamaan riettaudellaan Ganadon puhdasta ilmapiiriä, oli sietämätöntä. Shannonin lyhyt onnenaika oli mennyttä. Nyt ei hän tosiaankaan voinut enää toivoa mitään elämältä. Hän ei helposti heltynyt itkemään, mutta sinä iltana hän nyyhkytti vielä uneen vaipuessaankin.
* * * * *
Kun eversti ja rouva Pennington saapuivat kotiin vähää ennen päivällistä, ilmoitti Eva heille, ettei Custer voinut hyvin ja että hän oli paneutunut nukkumaan, pyytäen, ettei häntä häirittäisi. Kukaan ei mennyt hänen huoneeseensa, ja noin puoliyhdeksän vetäytyivät kaikki levolle.
Eva oli hyvin kiihtynyt. Hän ei ollut koskaan ennen kokenut sellaisen seikkailun jännitystä, johon hän nyt aikoi antautua. Määräajan lähestyessä hän hämmentyi yhä enemmän. Hän alkoi oivaltaa, että hänen aikomansa teko saattoi tuntua hänen perheestään kovin arveluttavalta. Mutta kun hänen viattomassa sydämessään ei ollut hitustakaan pahaa, ajatteli hän menettelevänsä väärin vain siinä suhteessa, että loukkasi kaikissa hyvin järjestetyissä perheissä vallitsevia kirjoittamattomia lakeja, jotka kieltävät perheen tyttäriä lähtemästä yksin ulkosalle öiseen aikaan. Hän kertoisi kaikki seuraavana aamuna ja mairitellen taivuttaisi isänsä antamaan anteeksi.
Hän muutti nopeasti ylleen ratsastusasun. Lähdettyään kamaristaan hän meni meluttomasti arkihuoneen ja rakennuksen itäisen kyljen kautta keittiöön ja sieltä pohjakerrokseen, josta vei tunneli ajotien alitse kummun rinteelle vesitarhan ylemmän lammikon yläpuolelle. Muutamissa minuuteissa hän oli saapunut ratsunsa luokse ja satuloinut sen, sillä oli täysi kuu ja yö melkein yhtä valoisa kuin päivä.
Hänen sydämensä sykähteli kiihtymyksestä hänen ratsastaessaan cañonia myöten Sykomori-cañonin ja El Camino Largon yhtymäkohdassa kasvavaa isoa sykomoria kohti, jonka lähistöllä Crumbin kertoman mukaan öiset elävätkuvat otettaisiin. Palvelusväen makuutuvan sivuitse hän ratsasti käymäjalkaa, ettei kukaan sisälläolijoista kuulisi. Mutta päästyään itäisestä portista vanhan vuohiaitauksen toiselle puolelle hän hoputti ratsun lyhyeen laukkaan.