Mitä hän vielä puhui, sitä ei eversti kuullut, sillä hän oli palannut huoneeseen ja vaipunut poikansa vuoteelle, purskahtaen itkemään — hän, joka oli kestänyt nämä pitkät viikot ikäänkuin olisi ollut raudasta.
Oli jo melkein keskipäivä, kun Shannon saapui. Hänet oli kyydinnyt Los Angelesista eräs yleisen syyttäjän toimiston virkamies. Penningtonit olivat seisoneet itäisellä kuistilla, tähyillen maantietä kaukoputkillaan. Niin kiihkeästi olivat he odottaneet toiveittensa varmennusta.
Shannon hypähti autosta, ennen kuin se ennätti seisahtua, ja riensi juoksujalkaa heidän luokseen. Häntä saattanut mies seurasi jälessä ja liittyi heidän seuraansa kuistilla. Shannon kiersi kätensä rouva Penningtonin kaulaan.
»Hän on pelastettu!» hän huudahti. »Toinen on tunnustanut ja todistanut yleiselle syyttäjälle olevansa syypää.»
»Kuka hän on?» tiedustivat toiset.
Shannon kääntyi Evan puoleen.
»Teitä kaikkia kohtaa uusi isku», hän virkkoi. »Mutta malttakaa mielenne, kunnes ehdin kertoa kaikki! Sitten ymmärrätte, ettei toisin voinut olla. Wilson Crumbin surmasi Guy.»
»Guy? Miksi hänen piti se tehdä?»
»Siinähän se on. Juuri senvuoksi eivät epäluulot kohdistuneet häneen. Hän yksin tunsi ne seikat, jotka kiihoittivat hänet tekemään sen. Siitä mahdollisuudesta, että murhaaja saattoi olla Guy, huomautti minulle Allen. Olen viettänyt lähes kaksi kuukautta parantolassa seurassani tämä herrasmies, koettaen herättää Guyn nukkuvassa mielessä menneisyyden muistoja ja saada hänet tajuamaan, kuinka tärkeätä niiden muistaminen nyt on. Hän on parantunut yhtä mittaa, mutta vasta eilen hänen muistinsa palasi. Työskentelymme johtui olettamuksesta, että jos hänet saataisiin käsittämään Evan olevan elossa, olisi hänen sielunsairautensa syy poistettu. Koetimme kaikkea mahdollista ja olimme jo melkein lakanneet toivomasta, kun hänen muistinsa melkein kuin ihmeen kautta heräsi hänen katsellessaan Evan valokuvaa, jonka olin antanut hänelle. Loppu kävi helposti, etenkin sitten, kun hän sai tietää, että Eva oli toipunut. Sensijaan, että tunnustamisen välttämättömyys olisi aiheuttanut uuden kohtauksen, tuntui se innostuttavan häntä. Hän ajatteli ainoastaan Custeria ja toivoi vain ennättävänsä ajoissa pelastamaan hänet.»
»Miksi hän tappoi Crumbin?» kysyi Eva.