Crumb purskahti nauramaan,
»Heitä sikseen lapsellisuudet!» hän virkkoi. »Tiedät varsin hyvin, etten vielä voi mennä avioliittoon kanssasi. Minulla on vaimo San Franciscossa.»
Gaza ei tiennyt sitä varsin hyvin — hän ei tiennyt sitä lainkaan. Mutta se ei tuntunutkaan merkitsevän niin kovin paljoa. Kuukautta aikaisemmin hän olisi yhtä mielellään hyväillyt kalkkarokäärmettä kuin sallinut naineen miehen liehitellä itseään. Mutta nyt hän saattoi kuunnella, kuinka nainut mies vaati häntä luokseen asumaan, tuntematta loukatun säädyllisyyden tunteen aiheuttamaa turtumusta.
Hän ei tietystikään aikonut suostua toisen pyyntöön. Mutta asia oli todellakin mitättömän vähäarvoinen — tärkein seikka hänestä oli tuo valkea jauhe. Hän ojensi kätensä ottamaan sitä, mutta mies piti sitä etäällä.
»Vastaa minulle ensin!» hän vaati. »Aiotko olla järkevä vai etkö?»
»Tarkoitatko, ettet anna sitä minulle, ellen tule?» kysyi Gaza.
»Juuri sitä tarkoitan», vastasi Crumb. »Miksi oikeastaan minua luulet?
Tiedätkö, kuinka paljon tuollainen ’K’-käärö minulle maksaa? Kaksi
ja viisikymmentä, ja olet kuluttanut niitä noin kolme päivässä.
Minkälaisena nallikkana minua pidät?»
Tytön silmät, jotka yhäti tuijottivat valkeaan jauheeseen, soukkenivat.
»Minä tulen», kuiskasi hän. »Anna minulle se!»
Hän meni Crumbin luokse huvilaan samana päivänä ja sai tietää, missä mies säilytti pienet, valkeat pulverinsa — piilossa kylpyhuoneessa. Päivällisen jälkeen hän pani hatun päähänsä, puki turkin ylleen ja otti käsilaukkunsa Crumbin hommaillessa toisessa huoneessa. Sitten hän avasi pääoven ja huusi: