»Hän on myöskin ihailtava mies, Ev», vastasi poika. »Et tiedä puoleksikaan, kuinka mainio hän on. Hän ajattelee aina jotakuta toista. Varmasti nytkin hänen sydäntään kalvaa Gracen lähtö ja se, ettei hän itse voi lähteä, koska hän ajattelee enemmän jonkun toisen onnea kuin omaansa.»
»Mitä tarkoitat?» tiedusti tyttö.
»Hän haluaisi kaupunkiin johonkin liikkeeseen. Mutta hän ei tahdo mennä, koska hän tietää isänne kaipaavan häntä täällä.»
»Luuletko todella niin?»
»Tiedän sen», vakuutti Guy.
He kävelivät äänettöminä kukkarantaisten lammikoiden välitse kiemurtelevia polkuja pitkin, pysähtyen vihdoin alemman reunalle. Tämä oli alkuaan ollut matala lammikko, jossa lapset olivat saaneet kahlailla pieninä ollessaan, mutta nyt se oli luovutettu vesihyasinteille ja loistaville fantaileille.
»Kas niin», virkkoi tyttö äkkiä. »Olen nähnyt kaloja jokaisessa lammikossa.»
»Ja voit tänä iltana paneutua makuulle omatuntosi rauhallisena», vastasi poika nauraen.
Alemman lammikon länsipuolella ei ollut puita estämässä heitä näkemästä vuoriston juurella kohoavia kukkuloita; ne olivat sen cañonin länsiseinämänä, jossa ranchorakennukset ja viljelysalueet sijaitsivat. Heidän seisoessaan siinä käsikkäin lipui pojan katse ihastuneesti noiden juurikumpujen aaltoilevia piirteitä myöten. Hän ihaili niiden puistomaisia, kauniita nurmikkoja, joilla siellä täällä kasvoi villejä pähkinäpuita. Katsellessaan hän näki lyhyen hetken aikana ratsumiehen, joka katosi harjanteessa olevasta notkelmasta sen eteläpuolella.
Vaikka kaukainen hahmo olikin pieni ja näkyvissä vain vähän aikaa, tunsi poika ratsastajan sotilaallisen ryhdin. Hän vilkaisi nopeasti tyttöön nähdäkseen oliko tämä huomannut ratsumiehen, mutta ilmeisesti hän ei ollut.