Claudia Leybourn istui näkemänsä kohtauksen herättämän kauhun jähmettämättä, ja kun Norman of Torn kiskaisi säilänsä irti vainajan ruumiista ja pyyhki sitä lattialle levitettyihin ruohoihin, katseli emäntä kaamean lumouksen vallassa, kun mies vetäisi tikarinsa ja piirsi sillä merkin kuolleen ylimyksen otsaan.
»Olkaapa henkipatto tai paholainen», lausui tuima ääni heidän takanaan, »Roger Leybourn on velvollinen olemaan ystävänne, koska olette pelastanut hänen kotinsa kunnian».
Molemmat kääntyivät ja näkivät rauta-asuisen miehen oviaukossa, josta
Norman of Torn oli äsken ilmestynyt.
»Roger!» kiljaisi Claudia Leybourn ja pyörtyi.
»Kuka olette?» kysyi Leybournin isäntä, puhutellen henkipattoa.
Vastaukseksi Norman of Torn osoitti kuolleen Buckinghamin kreivin otsaa, ja siinä Roger Leybourn näki veriset kirjaimet NT.
Parooni astui eteenpäin käsi ojossa.
»Olen teille suuressa kiitollisuuden velassa; olette pelastanut poloisen, ajattelemattoman vaimoni tämän raakalaisen kynsistä; ja Joan de Tany on serkkuni, joten minun tulee olla kaksin kerroin kiitollinen teille, Norman of Torn.»
Henkipatto ei ollut huomaavinaan toisen kättä.
»Ette ole velkaa minulle mitään sellaista, sir Roger, mitä ei voitaisi maksaa kelpo illallisella; olen syönyt vain kerran neljäänkymmeneenkahdeksaan tuntiin.»