Kaksi päivää ennen retkelle lähtöä Espanjalais-Spizo ilmoitti Tornin vanhukselle kuulleensa isä Clauden pyytävän Norman of Tornia tulemaan isänsä kanssa papin asuntoon lähtöpäivän aamuna kohtaamaan Simon de Montfortia tärkeässä asiassa; mutta minkäluontoinen asia oli, sitä ei pappi ollut ilmaissut henkipatolle.
Tämä tieto näytti miellyttävän pientä, tuikeata, harmaapäistä vanhusta enemmän kuin mikään, mitä hän oli useihin päiviin kuullut, sillä se osoitti selvästi, ettei pappi ollut vielä ilmoittanut arvailujensa merkitystä Tornin henkipatolle.
Lähtöä varten määrätyn päivän edellisenä iltana astui isä Clauden majaan pieni, jäntevä hahmo, tuikea ja harmaapäinen. Ei kukaan tiedä, mitä kelpo pappi ja hänen vieraansa sinä iltana puhuivat toisilleen ja mitä pienessä asunnossa oikein tapahtui; mutta jo noin puolen tunnin kuluttua ilmestyi pieni, tuikea, harmaapäinen mies takaisin pimeäksi käyneestä majasta ja kiiruhti kivistä polkua myöten kunnaille kylmä tyytyväisyyden hymy huulillaan.
Jo varhain seuraavana aamuna vallitsi Tornin linnassa valmistelun kiireinen hälinä, sillä joukon oli määrä lähteä liikkeelle kello kahdeksan. Piha oli täynnä hoppuisia aseenkantajia ja palvelijoita. Sotaratsuja suittiin ja siistittiin; vankkoihin paaluihin kiinnitettyjen kuormajuhtien selkään sälytettiin sotilaiden telttoja, vuodetarpeita ja tavaroita, kun taas jo kuormatut juhdat harhailivat irrallaan muiden eläinten ja miesten seassa. Eläimet hirnuivat, näykkivät ja potkivat, miehet kiroilivat, kun kuormajuhdat törmäilivät vastakkain tai sysivät lieassa olevia sotaratsuja.
Aseenkantajia juoksenteli sinne tänne tai auttaen isäntien ylle asevaruksia, sitoen kypäriä rintapanssariin, kiinnittäen olka- ja kyynärsuojuksia ja kilpiä, sääri- ja reisihaarniskoja paikoilleen. Aseseppien ja hevosenkengittäjäin avonaiset ahjot savusivat ja sihisivät, ja alasinta kalkuttavan vasaran pauke kaikui kovemmin kuin linnan pihan tuhannet heikommat äänet, komennushuudot, teräksen kalina, rautakenkäisten kavioiden kapse pihan kiveyksellä, kun nämä taiturit tahtoivat yhdennellätoista hetkellä korjata rauta-asuja, keihäitä ja miekkoja tai kengittää vastahakoista, hyppivää hevosta.
Vihdoin saapuivat kapteenit aseistettuina kiireestä kantapäähän, ja heidän tultuaan sukeutui sekasorrosta ja metelistä jonkunlainen järjestys ja hiljaisuus. Ensinnä ajettiin nyt kuormatut kuormajuhdat vankan vartioston saattamina linnan edustalla aukeavalle ylängölle, jossa niitä pidettiin odottamassa sotajoukkoa. Sitten sijoitettiin komppaniat toinen toisensa jälkeen rivistöihin ja marssitettiin ulos portista torvien sotaisten sävelien tahdissa viirien liehuessa ja lipun hulmutessa.
Viimeisinä tulivat heittokoneet, jykevät tuhovehkeet, jotka sinkosivat lähes sadan kilon painoisia kivijärkäleitä valtavan voimakkaasti piiritettyjen linnojen muureja vasten.
Ja sitten kun kaikki olivat menneet isosta portista, astelivat Norman of Torn ja pieni vanhus rinnakkain linnan rakennuksesta ja keikahtivat kahden aseenkantajan keskellä pihaa pitelemien ratsujensa selkään.
Ulkona ylängöllä joukko parhaillaan sijoittui marssijärjestykseen, ja kun nämä kaksi ratsastivat portista liittyäkseen siihen, kääntyi pieni vanhus Norman of Tornin puoleen, sanoen:
»Olin vähällä unohtaa, että minulla on sinulle sanoma. Isä Claude lähetti eilen illalla sanan, että hänen piti äkkiä lähteä etelään päin ja että senvuoksi joku kohtaus, joka sinulla ja hänellä piti olla, täytyy jättää tuonnemmaksi; hän vakuutti sinun ymmärtävän.» Vanhus tähysti kumppaniaan tarkasti kypärinsä silmäraon lävitse.