Ennen auringonnousua eräänä toukokuun aamuna vuonna 1264 paroonien armeija lähti liikkeelle Fletchingissä, lähes viidentoista kilometrin päässä Lewesistä olevasta leiristään ja eteni tiheiden metsien lävitse huomaamatta noin kolmen kilometrin päähän kaupungista.
Sieltä kapinalliset nousivat Combe-laakson yläpuolella olevalle, mahtavalle kukkulaharjanteelle, ylängön ulkonevalle reunamalle, joka salasi heidän marssinsa kaupungin puolelta. Kuninkaan puoluelaisilla ei ollut aavistustakaan uhkaavasta hyökkäyksestäpä ihan päinvastoin kuin ylimysten joukot he olivat viettäneet edellisen yön juomingeissa ja kemuissa, joten he joutuivat ihan yllätetyiksi.
Tosin Henrik oli sijoittanut etuvartion Lewesin läheisyydessä kohoavan kukkulan laelle, mutta hänen armeijassaan oli kuri niin höllä, että vahtisotilaat olivat kyllästyneet tehtäväänsä, poistuneet aamupuolella paikaltaan ja palanneet kaupunkiin jätettyään yhden ainoan miehen vahdiksi. Tämä oli yksin jäätyään heti vaipunut uneen; ja siten de Montfortin sotilaat löysivät ja vangitsivat hänet Lewesin luostarin kellotornin näkyvissä, samalla kun kuningas ja hänen kuninkaalliset liittolaisensa kaikessa rauhassa nukkuivat mainitussa luostarissa juoden, tanssien ja laulaen kuluttamansa yön jälkeen.
Jollei nyt olisi sattunut erästä tapausta, olisi ylimysten armeija epäilemättä päässyt kaupunkiin vastustajien huomaamatta; mutta sattui niin, että Henrik oli edellisenä iltana määrännyt sotilasosaston päivän koittaessa lähtemään hankkimaan muonavaroja, koska sekä ihmisten että eläinten ravinto oli vähissä.
Heti kaupungista poistuttuaan tämä joukkue joutui ylimysten sotavoimien käsiin. Vaikka heistä muutamia kaatui ja joutui vangiksi, hälyttivät pelastuneet kuningasmielisten armeijan ja ilmoittivat sille vaaran läheisyyden ja vakavuuden.
Tällöin de Montfortin armeijan kaikki neljä osastoa olivat täydelleen kaupungin näkyvissä. Vasemmalla sivustalla olivat lontoolaiset Nicholas de Segraven johdolla; keskustassa ratsastivat de Clare, John Fitz-John ja William de Monchensy, johtaen suurta osastoa, joka oli sijoittunut loivana, katkeamattomana rinteenä kaupunkiin viettävälle kukkulanhaaralle. Oikeata siipeä komensi Henry de Montfort, Simon de Montfortin vanhin poika, ja hänen muassaan olivat de Montfortin kolmas poika Guy, John de Burgh ja Humphrey de Bohun. Varajoukkoja johti Simon de Montfort itse.
Siten oli Englannin ritariston parhaisto kuningasta ja hänen puoluettaan vastassa, mutta myöskin viimemainitussa oli useita ylimyksiä, joiden sukulaisia oli de Montfortin puolella, joten veli oli veljeään vastassa, isä taisteli poikaansa vastaan tuona verisenä keskiviikkona vanhan Lewesin kaupungin edustalla.
Ensimmäisenä tuli kuinkaan puolueesta kentälle prinssi Edward; kun hän komean komppaniansa etunenässä ratsasti linnasta lippujen ja viirien hulmutessa tuulessa, kiilloitettujen rauta-asujen ja säihkyvien säilien välkkyessä aamuauringon valossa, tarjosi hän upean ja vaikuttavan näyn karatessaan lontoolaisten kimppuun, joihin hän kohdisti hyökkäyksensä kostaakseen heille sen, että he edellisessä heinäkuussa olivat Lontoon lähistöllä loukanneet hänen äitiään.
Hänen hyökkäyksensä oli niin raju, että huonosti aseistetut ja suojattomat porvarit, jotka eivät olleet tottuneet tuimaan aseleikkiin, hajaantuivat kuin lampaat rauta-asuisten miesten ja heidän rautakenkäisten ratsujensa tieltä. Pitkät keihäät, raskaat nuijat, kuusiteräiset sotakirveet ja ritarien hyvin karkaistut miekat tekivät tuhoa heidän joukossaan, joten tappio oli täydellinen; mutta tyytymättä voittoonsa prinssi Edward tahtoi tyydyttää kostonhimoaan ja ajoi kaupunkilaisia takaa useita kilometrejä, teurastaen heitä suuria määriä, samalla kuin heitä paljon hukkui yrittäessään pelastautua Ouse-joen ylitse.
Kuninkaan armeijan vasenta, roomalaisten kuninkaan ja hänen uljaan poikansa johtamaa siipeä ei onnistanut niin hyvin, sillä se kohtasi tiukan vastustuksen Henry de Montfortin puolelta.