Kun Peter of Colfax oli pakotettu nielemään pikarin tulista nestettä, sai hän takaisin menetettyä rohkeuttaan niin paljon, että kykeni nostamaan miekkaa pitelevän kätensä asentoon ja puolustautumaan; ja kun väkijuoma alkoi kiertää hänen suonissaan ja alkuvoimainen itsesäilytysvaisto alkoi vaikuttaa, miekkaili hän yhä varmemmin, kunnes katselijat arvelivat hänellä saattavankin olla mahdollisuuksia selviytyä Tornin henkipatosta voittajana. Mutta he eivät aavistaneet Norman of Tornin vain leikkivän uhrillaan saadakseen kidutuksen kestämään kauemmin ja ennen surmaamista rangaistakseen Peter of Colfaxia yhtä hirveästi kuin parooni oli rääkännyt Bertrade de Montfortia, koska tämä ei alistunut tyydyttämään hänen alhaisia halujaan.
Vieraat kurottelivat kaulaansa nähdäkseen edessään näyteltävän kiehtovan draaman kaikki yksityiskohdat.
»Hyvä Jumala, millainen miekkailija!» mutisi joku.
»Sellaista miekkailua ei ole nähty aina siitä alkaen, kun ensimmäinen miekka kiskaistiin ensimmäisestä tupesta!» huomautti Roger de Leybourn. »Eikö se ole ihmeellistä?»
Hitaasti, mutta varmasti Norman of Torn silpoi Peter of Colfaxia vähä kerrallaan ja niin hornamaisen varovasti, että verenvuotoa lukuunottamatta mies ei millään tavoin rampaantunut; eikä henkipatto kajonnut uhrinsa kasvoihin välkkyvllää miekallaan; niitä hän säästi tarkoituksensa lopullista täyttämistä varten.
Eikä pinteeseen joutunut, henkensä edestä taisteleva Peter of Colfax ollut mitätön vastustaja edes Tornin paholaiselle. Hän otteli vimmaisesti, äärimmäisessä pelossaan syöksähdellen teloittajansa kimppuun raivokkaan tuskaisesti. Hänen sinertävälle otsalleen oli kihonnut isoja hikikarpaloita.
Ja sitten Norman of Tornin aseen kiiltävä kärki välähti salamannopeasti uhrin kasvojen editse, ja Peter of Colfaxin oikean silmän yläpuolella oli kapea, kohtisuora viillos, josta punainen veri oli parhaiksi alkanut tihkua, kun mestarillisen säilän toinen nopea liike oli piirtänyt toisen samanlaisen, edellisen suuntaisen naarmun.
Viisi kertaa kosketti partaveitsenterävä kärki Peter of Colfaxin otsaa, kunnes katselijat näkivät tuomitun miehen otsassa verikirjaimisen kuoleman merkin — NT.
Se oli loppu. Peter of Colfax, joka oli silvottu riekaleiksi, mutta taisteli mielipuolisesti — ja mielipuoleksi hän oli tullutkin — oli jo melkein kuin kuollut, sillä Tornin henkipaton merkki oli hänen otsassaan. Nyt hän kiljui ja höpisi vaahtoisten huuliensa välitse, hänen keltaiset torahampaansa paljastuivat hullun kammottavaan irvistykseen, ja hän karkasi suoraan Norman of Tornia kohti. Pitkä miekka välähti, kun henkipatto, pinnistäen kaikki valtaiset voimansa, heilautti sitä kaaressa, joka osui Peter of Colfaxin olkapäiden yläpuolelle ja virnistävä pää kierähti lattialle, kun taas kammottava ruho, joka oli ollut englantilainen parooni, vaipui sekavaksi kasaksi Leybournin linnan ison salin ruohopeitteiselle lattialle.
Silmät levällään tarkkailevia vieraita puistatti. Joku purskahti hysteeriseen nauruun, eräs nainen nyyhkytti, ja sitten Norman of Torn, pyyhkien säiläänsä lattialle levitettyihin ruohoihin, kuten hän oli tehnyt kerran ennenkin samassa salissa, alkoi rauhallisesti puhua Leybournin isännälle.