»Olette hänelle kiitollisuudenvelassa Lewesissä saavuttamastanne voitosta», tokaisi kuningas. »Olisipa tosiaankin surullinen maininta näiden uskollisuutta vakuuttavien läänitysherrojemme vilpittömyydestä, jotka käänsivät aseensa meidän kuninkaallista persoonaamme vastaan ’pelastaakseen hänet väärien neuvonantajiensa kavaluudelta', jos kerrottaisiin heidän pyytäneen lainsuojatonta hirtehistä, jonka päästä on luvattu palkkio, tukemaan heidän 'oikeudenmukaista asiaansa'.»
»Herra kuningas», huudahti de Montfort, punastuen suuttumuksesta, »en pyytänyt tätä miekkosta avuksemme enkä tiennyt hänen olevan kahtasataa penikulmaa likempänä Lewesistä, ennenkuin näin hänen silloin ratsastavan keskelle ottelua. Enkä tiennyt, kävisikö hän paroonien vaiko kuninkaan puoluelaisten kimppuun, ennenkuin kuulin hänen sotahuutonsa.»
»Jos se on totta, Leicester», virkkoi kuningas äänessään epäilevä sointu, jonka hän tahallaan teki kuuluvaksi, »hirttäkää se koira! Hän on ihan kaupungin ulkopuolella parhaillaankin.»
»Te olette Englannin kuningas, mylord Henrik. Jos sanotte, että hänet pitää hirttää, niin hänet hirtetään», vastasi de Montfort.
»Ainakin kymmenen kertaa ovat oikeusistuimet jo hänet tuominneet; nyt on hänet vain otettava kiinni, Leicester», lausui kuningas.
»Aamun sarastaessa lähtee sotilasosasto liikkeelle sitä varten», lupasi de Montfort.
»Mutta jos minä siitä tiedän», tuumi Ranskan Filip, »ei Tornin uljasta henkipattoa huomenna hirtetä».
Battelin kaupungin ulkopuolella Norman of Torn käveli leirissään edestakaisin, odottaen vastausta kirjeeseensä.
Vahteja asteli pitkin koko leirin ympärystää, sillä henkipatto tiesi varsin hyvin pistäneensä päänsä leijonan kitaan tullessaan niin rohkeasti Englannin valtiovallan tyyssijoille. Hän ei luottanut de Montfortin kiitollisuuteen ja arvasi täydelleen, mitä kuningas vaatisi saatuaan tietää, että se mies, joka oli lähettänyt hänen sotilaansa alastomina takaisin Lontooseen, joka oli pakottanut hänen lähettinsä syömään hänen tiedonantonsa ja joka oli Lewesin luona kääntänyt hänen voittonsa tappioksi, oli de Montfortin armeijan ulottuvilla.
Norman of Torn piti taistelusta, mutta hän ei ollut hupsu eikä senvuoksi olisi mielellään pannut avoimella kentällä olevia tuhatta miestään muurien ympäröimässä linnoituksessa olevia kahtakymmentätuhatta sotilasta vastaan.