Niin, hän kohtaisi Bertrade de Montfortin tänä iltana, ja ennen aamunkoittoa hänen hurja laumansa olisi kaukana matkalla Torniin. Oli hyvin uskallettua mennä linnaan, joka oli täynnä hänen mahtavia vihollisiaan. Mutta jos hän saisi siellä surmansa, tapahtuisi se hyvän asian tähden, mietti hän; ja joka tapauksessa hän oli päättänyt suorittaa tämän velvollisuustehtävän, jota hän niin kovasti pelkäsi, ja hän suorittaisi sen, vaikka maailman kaikki armeijat olisivat sijoittuneet Batteliin.
Äkkiä hän kuuli erään vahdin luikkaavan hiljaa, ja pian mies tuli hänen luoksensa muassaan palvelija.
»Sanoma lady Bertrade de Montfortilta», ilmoitti sotilas.
»Tuokaa hänet tänne!» komensi henkipatto.
Lakeija saapui ja ojensi Norman of Tornille siron, tuoksuavilla vahasineteillä kiinnitetyn pergamentin.
»Käskikö mylady teidän odottaa vastausta?» tiedusteli henkipatto.
»Minun on määrä odottaa, mylord», vastasi pelokas mies, josta tämä tehtävä oli tuntunut melkein samanlaiselta kuin hänen emäntänsä olisi lähettänyt hänet helvettiin viemään sanomaa paholaiselle.
Norman of Torn astui lepattavan soihdun ääreen, mursi sinetit ja luki rakastamansa naisen kirjeen. Sen sisältö oli lyhyt ja yksinkertainen.
»Norman of Tornille hänen ainaiselta ystävältään Bertrade de
Montfortilta.
Tule Gilesin muassa! Olen käskenyt hänen opastaa sinut salaa luokseni.