Vieras oli vanha ja kumarainen, ja hänellä oli tuuhea parta, joka piilotti melkein koko hänen kasvonsa paitsi kahta terävää silmää, isoa nenää ja osaa ryppyisestä otsasta. Puhuessaan hän säesti sanojaan usein kohauttelemalla kapeita hartioitaan, huitomalla käsiään ja tekemällä muita outoja ja huvittavia liikkeitä. Lapsi oli ihastunut. Tämä oli hänen lyhyen, yksitoikkoisen elämänsä ensimmäinen huvitus. Hän kuunteli tarkka avusti ranskankielistä keskustelua.
»Minulla on juuri sellainen kuin madame haluaa», vakuutti vieras. »Se on komea aateliskartano kaukana valtatiestä. Sen rakensi muinoin Harold Saksilainen, mutta viime aikoina ovat kuolemantapaukset, köyhyys ja kuninkaan epäsuosio riistäneet sen hänen jälkeläisiltään. Muutamia vuosia sitten Henrik lahjoitti sen tuolle tuhlaavaiselle suosikilleen Henri de Macylle, joka panttasi sen minulle eikä ole jaksanut maksaa velkaansa. Nyt se on minun omaisuuttani, ja kun se on kaukana Pariisista, saatte te sen mainitsemastani pilkkahinnasta. Se on ihastuttava kauppa, madame.»
»Ja kun minä sinne ehdin, saan nähdä ostaneeni rapautuvan röykkiön raunioitunutta muurausta, joka on kelvoton kettupesueen asumasijaksi», tokaisi vanha nainen nyrpeästi.
»Yksi torni on sortunut, ja yhden siiven katto on puolelta pituudelta pettänyt ja romahtanut sisään», selitti iäkäs ranskalainen. »Mutta kolme alempaa kerrosta ovat ehyet ja täysin asuttavassa kunnossa. Se on nytkin paljoa muhkeampi kuin Englannin useiden ylimysten linnat, ja hinta, madame — niin, hinta on niin naurettavan pieni.»
Vieläkin vanha nainen empi.
»Kuulkaahan!» virkkoi ranskalainen. »Nyt tiedän. Pannaan rahat Iisakin, juutalaisen, haltuun — tunnetko hänet? Hän pitää niitä sekä kauppakirjaa neljäkymmentä päivää, joten saat yllin kyllin aikaa matkustaaksesi Derbyyn tarkastamaan ostamaasi linnaa. Jollet sitten ole täysin tyytyväinen, niin Iisakki, juutalainen, palauttaa rahasi sinulle ja kauppakirjan minulle; mutta jollet ole neljänkymmenen päivän kuluttua vaatinut rahojasi, niin Iisakki lähettää kauppakirjan sinulle ja rahat minulle. Eikö tämä ole helppo ja rehellinen keino, jolla selviydymme pulmasta?»
Pieni, vanha nainen punnitsi hetkisen ja vihdoin myönsi, että se tuntui olevan täysin rehellinen tapa järjestää asia. Ja niin tehtiin.
Useita päiviä myöhemmin pieni, vanha nainen kutsui lapsen luoksensa.
»Lähdemme tänä iltana pitkälle matkalle uuteen kotiimme. Kasvojesi ympärille kääritään paljon riepuja, sillä sinua vaivaa perin tuskallinen hammassärky. Ymmärrätkö?»
»Mutta eihän hampaitani särje. Hampaani eivät kiusaa minua lainkaan
Minä —» torjui lapsi.