Aluksi tämä odottamaton purkaus tyrmistytti ritareja, mutta vihdoin he purskahtivat raikuvaan nauruun.
»Ne sanat», huudahti Paul of Merely, »olivat totisesti kuin kuninkaan ulkomaalaisten suosikkien suusta lähteneet, jos he koskaan puhuvat vilpittömän rehellisesti. Mutta kuulehan, poika, me emme tee sinulle pahaa — tee, kuten käsken!»
»Ei ainoakaan ihminen saa tehdä minulle pahaa, niin kauan kuin kupeellani riippuu miekka», vastasi poika, »ja mitä tulee käskynne noudattamiseen, en tottele kenenkään muun määräyksiä kuin isäni».
Beauchamp ja Greystoke nauroivat ääneen Paul of Merelyn hämmingille, mutta viimemainitun kasvot kovettuivat suuttumuksesta, ja virkkamatta enää mitään hän astui käsi ojossa eteenpäin kiskaistakseen auki pojan nahkanutun, mutta häntä vastassa oli miekan välkkyvä kärki, ja samassa kajahti pojan huulilta nopean terävästi: »En garde!»
Paul of Merelyn ei auttanut muu kuin vetäistä miekkansa puolustaakseen itseään, sillä pojan miekan terävä kärki sujahti hänen suojaamatonta rintaansa kohti, hipaisten tuskallisia pikku naarmuja, ja pojan kieli syyti jupisten matalaäänisiä herjauksia ja loukkauksia, kehoittaen häntä paljastamaan aseensa ja puolustautumaan, jollei hän mielinyt kuolla pistettynä »kuin englantilainen sika ainakin».
Paul of Merely oli uljas mies, ja hänestä oli vastenmielistä vetää miekkaansa tätä nuorukaista vastaan, mutta hän arveli voivansa nopeasti sivaltaa aseen pois ahdistajansa kädestä vahingoittamatta poikaa eikä hän totisesti halunnut saada osakseen enempää nöyryytystä kumppaniensa näkyvissä.
Mutta kun hän oli vetäissyt miekkansa ja käynyt nuorekkaan vastustajansa kimppuun, huomasi hän, ettei hän suinkaan pystyisi tekemään toista aseettomaksi, vaan että hän sai lemmon lailla ponnistella säilyttääkseen henkensä.
Kaikkina niinä vuosina, joina hän oli miekkaillut, ei hän ollut kohdannut niin nopeata ja taitavaa vastustajaa, ja heidän siirtyessään sinne tänne avarassa salissa kihosi Paul of Merelyn otsalle isoja hikikarpaloita, sillä hän oivalsi taistelevansa henkensä edestä etevämpää miekkailijaa vastaan.
Beauchampin ja Greystoken äänekäs nauru hyytyi pian tuimaksi hymyksi, ja pian he katselivat kasvoillaan hämmästyksen ilme, josta selvästi kuvastui pelkoa ja pahoja aavistuksia.
Poika miekkaili samoin kuin kissa leikkii hiirellä. Hänessä ei näkynyt ponnistelun merkkiäkään, ja hänen ylpeä, itsevarma hymynsä kertoi selvemmin kuin sanat, ettei hän suinkaan pinnistänyt koko taitoaan.