Yhdessä he hautasivat ritarit kuivuneen vallihaudan pohjalle raunioituneen linnan takapuolelle. Ensin he olivat riisuneet vainajat, ja tarkastaessaan taistelusaalista he huomasivat saaneensa kolme täydessä asussa olevaa hevosta, paljon kulta- ja hopeakolikoita, koruja ja jalokiviä sekä äskeisten vieraittensa keihäät, miekat ja rengaskudoksiset rauta-asut.
Mutta suurin voitto, tuumi vanhus itsekseen, oli se, että hän oli saanut tiedon suojattinsa ja Englannin Edward-prinssin merkillisestä yhdennäköisyydestä siksi ajoissa, että hän saattoi torjua elämäntyönsä tuhoutumisen.
Vaikka poika olikin nuori, oli hän kookas ja harteva, eikä vanhuksen niin ollen ollut kovinkaan vaikea sovittaa yksi saaliiksi saatu rauta-asu hänen yllensä poistettuaan siitä vaakunamerkit, ettei kukaan arvaisi, kenen se oli ollut. Sen hän teki, eikä poika senjälkeen milloinkaan lähtenyt ratsastamaan muutoin kuin rauta-asussa, ja kun hän kohtasi maantiellä vastaantulijoita, oli hänen kypärinsilmikkonsa aina suljettu, jotta kukaan ei näkisi hänen kasvojaan.
Kolmen ritarin kohtauksen jälkeisenä päivänä vanhus kutsui pojan luoksensa ja lausui:
»Sinun on aika, poikani, oppia vastaukset sellaisiin kysymyksiin kuin ne olivat, jotka Henrikin siat sinulle esittivät eilen illalla. Olet viisitoistavuotias, nimesi on Norman, ja koska tämä on vanha Tornin linna, sopii sinun vastata niille, joiden haluat sen tietävät, olevasi Norman of Torn, ranskalainen aatelismies, jonka isä osti Tornin ja toi sinut tänne Ranskasta äitisi kuoltua sinun ollessasi kuusivuotias.
»Mutta muista, Norman of Torn, että paras vastaus englantilaiselle on miekka; mikään muu ei tehoa hänen hitaaseen järkeensä!»
Ja siten syntyi se Norman of Torn, jonka nimi muutamien lyhyiden vuosien aikana herätti kauhua englantilaisten sydämessä ja jonka valta Tornin ympäristössä oli suurempi kuin kuninkaan ja hänen ylimystönsä.
KUUDES LUKU
Siitä alkaen vanhus antautui harjoittamaan poikaa keihään ja sotakirveen käytössä, mutta joka päivä omistettiin aikaa myöskin miekkailulle, kunnes nuorukaisen tultua kuusitoistavuotiaaksi itse vanhus oli vain alokas verrattuna oppilaansa ihmeteltävään taitoon.
Niihin aikoihin poika ratsasteli sir Mortimerilla useilla suunnilla, kunnes hän tunsi jokaisen sivupolun aina kahdeksankymmenen kilometrin etäisyyteen Tornista. Joskus oli vanhus hänen seurassaan, mutta useimmiten hän ratsasti yksin.