Pienessä huoneessa Golfaxin linnassa istui kaksi miestä vastakkain pikku pöydän ääressä. Toinen, Peter of Colfax, oli lyhyt ja hyvin pyylevä. Hänen punaiset, pöhöttyneet kasvonsa, tihruiset silmänsä ja perunamainen nenänsä kertoivat hänen elintavoistaan, samalla kun hänen paksut huulensa, joista alempi riippui isona ja velttona taaksepäin painuneen leuan ylitse, viittasivat niihin alhaisiin intohimoihin, joille hänen elämänsä oli omistettu. Hänen kumppaninsa oli pieni, tuima, harmaa mies, mutta hänen rauta-asunsa ja suljettu kypärinsä eivät antaneet isännälle vihjaustakaan siitä, kuka hänen vieraansa saattoi olla. Parhaillaan puhui pieni, rauta-asuinen mies.
»Eikö riitä se, että tarjoudun auttamaan teitä, sir Peter», kysyi hän, »koska teidän täytyy saada tietää, minkä tähden sen teen? Uskokaa, että vihani Leicesteriä kohtaan on minua kannustava intohimo. Yrityksesi ryöstää tyttö meni myttyyn; jos annat mukaani kymmenen sotilasta, tuon hänet sinulle.»
»Mistä tiedät hänen huomenna lähtevän ratsastamaan isänsä linnaan?» tiedusti Peter of Colfax.
»Sekään ei kuulu sinuun, ystäväiseni, mutta minä tiedän sen; ja jos haluat saada hänet, niin päätä nopeasti, sillä meidän pitäisi lähteä liikkeelle tänä iltana ehtiäksemme hyvissä ajoin huomenna sijoittua asemiimme maantien oheen.»
Vieläkin Peter of Colfax empi; hän pelkäsi tämän mahdollisesti olevan Leicesterin juonen, jolla hänet mielittiin houkutella satimeen. Hän ei tuntenut vierastaan — miekkonen saattoi haluta tyttöä itselleen ja käyttää tätä keinoa hankkiakseen tarpeellisen avun hänen anastustaan varten.
»No?» äänsi pieni, rauta-asuinen mies ärtyneesti. »En voi odottaa täällä iäti. Tee päätöksesi! Minulle se ei merkitse muuta kuin koston tyydyttämistä, ja jollet sinä suostu, pestään tarvittavat roistot, etkä sinäkään sitten enää näe Bertrade de Montfortia.»
Tämä viimeinen uhkaus tehosi parooniin.
»Asia on sovittu», sanoi hän. »Miehet lähtevät mukaasi puolen tunnin kuluttua. Odota alhaalla linnan pihalla!»
Pienen miehen poistuttua huoneesta Peter of Colfax kutsui aseenkantajansa, jonka hän käski heti lähettää luoksensa erään uskollisista kätyreistään.
»Guy», alkoi Peter of Colfax miehen saavuttua, »te sotkitte aika tavalla erään puuhan joitakuita viikkoja sitten. Arvaatteko, mistä puhun?»