»Ja jos puhuin selvästi, Spizo, et sinä kuullut muuta kuin mutinaa, muista se!»
»Kyllä, mylord.»
Tunnin kuluttua Tornin vanhus laskeutui ratsailta isä Clauden asunnon edustalla ja astui sisälle.
»Mikä suo minulle tämän kunnian», virkkoi pappi, nousten seisomaan.
»Pappi», huusi vanhus, käyden käsiksi asiaan. »Norman of Torn kertoi minulle sinun haluavan hänen, minun ja Leicesterin kohtaavan toisemme täällä. En tiedä, mikä on tarkoituksesi, mutta pojan tähden älä vielä toteuta aiettasi. En voi ilmaista sinulle vaikuttimiani, mutta parasta on, että tämä kohtaus tapahtuu vasta meidän palattuamme etelästä.»
Vanhus ei ollut kertaakaan ennen puhunut isä Claudelle niin suoraan, ja niinpä viimemainittu pettyi täydelleen ja lupasi jättää asian silleen toistaiseksi.
* * * * *
Muutamia päiviä myöhemmin, kesällä vuonna 1263, Norman of Torn lähti ratsastamaan henkipattoarmeijansa etunenässä Essexin kreivikunnan halki Lontoon kaupunkia kohti. Hänen joukossaan oli tuhat sotilasta ynnä lisäksi aseenkantajia ja muita palvelijoita sekä viisisataa kuorma juhtaa kuljettamassa heidän telttojaan ja muuta kuormastoa ja viemässä kotiin saalista.
Vain pieni joukko sairaita sotilaita ja palvelijoita oli jätetty vahtimaan Tornin linnaa Erakko-Peterin pätevän komennuksen alaisina.
Jonon etunenässä ratsastivat Norman of Torn ja pieni, tuikea, harmaapäinen vanhus; heidän jäljessään tuli yhdeksän komppaniaa sotureita sekä heittokoneosasto; sitten tulivat kuormajuhdat. Tanskalais-Horsan komppanioineen oli jälkijoukkona. Kolmesataa metriä jonon edellä ratsasti kymmenen miestä suojelemassa joukkoa yllätyksiltä ja väijytyksiltä.