Pian sotilas tapasi hapuilemansa aseen ja nyittyään sitä yhä heikentyvillä voimillaan hän tunsi tikarin liukuvan tupestaan. Hitaasti ja voimattomasti hän kohotti sen korkealle päällänsä olevan miehen selän kohdalle; vielä viimeisen kerran ponnistaen voimiaan äärimmilleen hän painoi kärkeä alaspäin, mutta ennenkuin se ehti maaliinsa, kuului terävä naksahdus, ikäänkuin luu olisi taittunut, tikari kirposi vahinkoa tekemättä hänen kuolleesta kädestään ja hänen päänsä retkahti taaksepäin hänen katkenneen kaulansa varaan.
Siepattuaan kuolleelta vastustajaltaan miekan Norman of Torn riensi ulos tornihuoneesta.
* * * * *
Kun John de Fulm, Buckinghamin kreivi, tarttui raakalaiskäsillä Joan de Tanyyn, kävi tämä hänen kimppuunsa kiukkuisesti kuin naarastiikeri. Hän löi lyömistään miehen päätä ja kasvoja, kunnes kreivi häpeän ja raivon vallassa iski häntä suoraan vasten suuta nyrkillään; mutta sekään ei masentanut neitoa, joka voimiensa uupuessa kuitenkin yhä löi ahdistajaansa. Ja silloin mahtava, kuningasmielinen kreivi, kuninkaan valioystävä, kouraisi vankoilla sormillaan tytön kurkkua, ja himokas rakkaus muuttui verenhimoksi, sillä hän olisi ollut valmis tappamaan Joanin vimmassaan.
Näky oli tällainen, kun Tornin henkipatto syöksähti huoneeseen paljas miekka kädessään. He olivat huoneen toisessa päässä, ja näyn hänen huuliltaan puristama, raivokas kiljaisu sai kreivin hellittämään uhrinsa ja kääntymään miekka kädessä häntä vastaan.
Ei virketty mitään, sillä sanoja ei tässä kaivattu. Miehet olivat toistensa kimpussa, taistellen elämästä ja kuolemasta, ennenkuin tyttö oli päässyt jälleen pystyyn. John de Fulmin elämänlanka olisi äkkiä katkennut, jollei hänen avukseen olisi rientänyt joitakuita hänen sotilaitaan, jotka olivat kuulleet ottelun hälyn.
Heitä oli neljä, ja he syöksyivät suinpäin huoneeseen ja suoraa päätä Norman of Tornin kimppuun innokkaasti pyrkiessään survaisemaan miekkansa häneen; mutta heti henkipaton mestarillisen käden kohdattuaan he alkoivat hyökkäillä hitaammin, eikä kaksi heistä tuokion kuluttua enää lainkaan hyökkäillyt, kun taas jäljelläolevat ja kreivi vain varovasti kaartelivat hänen ympärilleen, väijyen sopivaa tilaisuutta, jota he eivät koskaan saaneet.
Norman of Torn seisoi selkä pöytää vasten huoneen nurkassa, ja Joan de
Tany oli hänen takanaan.
»Siirtykää vasemmalle!» supatti tyttö. »Minä tunnen tämän vanhan rakennuksen. Päästyänne lamppua kannattavan pöydän luokse on suoraan lakananne pieni ovi. Iskekää miekallanne lamppu sammuksiin, kun tunnette käteni vasemmassa kädessänne! Sitten minä opastan teidät siitä ovesta, joka teidän pitää sulkea ja teljetä jälkeemme. Ymmärrättekö?»
Norman nyökkäsi.