Aikaisemmin hän oli kaihtanut vastuunalaisuutta, mutta nyt hän ilomielin otti sen niskoilleen. Nyt hän kaipasi toimintaa, kun hän taas aikaisemmin oli tyytynyt ainoastaan lukemaan muiden saavutuksista.
Harmikseen hän pian kuitenkin huomasi, että klassillinen kasvatus, jolle hänen varhaisempi elämänsä oli omistettu hellivän ja ylettömästi hienostuneen äidin ohjatessa, osoittautui perin kehnoksi perustaksi, kun hän alkoi käytännöllisesti suunnitella oman elämänsä ja heimonsa elämän järjestelyä.
Hän tahtoi opettaa kansaansa rakentamaan pysyviä ja mukavia taloja, mutta hän ei jaksanut muistaa ainoatakaan Ovidiukselta saamaansa käytännöllistä vihjausta kirvesmiehen ammatissa.
Hänen kansansa hankki ravintonsa metsästämällä pieniä nakertajia, tyhjentelemällä linnunpesiä ja noukkimalla villejä hedelmiä ja vihanneksia. Thandar halusi panna alkuun jonkunlaisen yhteiskunnallisen maanviljelyksen, mutta klassillisten runoilijain teokset, joihin hän oli oikein hyvin tutustunut, tarjosivat kovin vähän käytännöllisesti arvokkaita tietoja maanviljelyksestä. Hän oli pahoillaan siitä, että hän ei ollut kirjoittautunut jonkun Alleghany-vuorten länsipuolella sijaitsevan maanviljelyslukion luetteloihin, vaan mennyt Harvardin yliopistoon opiskelemaan.
Hän päätti kuitenkin puristaa mahdollisimman paljon hyötyä niukoista käytännöllisistä tiedoistaan, jotka melkein supistuivatkin siihen, että hän osasi määritellä »maanviljelys»-sanan merkityksen.
Mutta olihan sekin itu, sillä se edellytti hänen tuntevan ne tulokset, joita maanviljelyksellä voitiin saavuttaa.
Niinpä Thandar olikin askeleen edellä aikaisimmista esivanhemmistaan, kun viimemainitut olivat ryhtyneet tarkoituksellisesti istuttamaan viljaa, jota luonto oli siihen saakka umpimähkään siroitellut tuulen, lintujen ja muiden eläinten välityksellä, mutta vain askeleen verran heistä edellä.
Hän käsitti, että hänellä oli hyvin merkillinen asema aikakausien asteikossa. Hän oli tuntenut, nähnyt ja käyttänyt hyväkseen kivikauden ja kahdennenkymmenennen vuosisadan välisinä ajanjaksoina saavutetun kehityksen kuluessa kasautuneita tietoja, ja nyt oli kohtalo äkkiä viskannut hänet kivikauteen tai kenties muutamia ajanjaksoja kauemmaksi ajassa vain osoittaaksensa hänelle, että kaikki hänen muiden ihmisten tiedoista haalimansa tiedot olivat kerrassaan arvottomia kivikaudella.
Hän oli asunut puusta ja tiilistä rakennetuissa taloissa ja katsellut lasi-ikkunoista. Hän oli lukenut kaasun ja sähkön valossa, ja hänellä oli aavistus kynttilöistäkin. Mutta hän ei kyennyt valmistamaan työkaluja rakentaakseen talon, hän ei olisi osannut tehdä tiiltä, vaikka henki olisi ollut kysymyksessä, lasista oli äkkiä hänen mielestään tullut yksi maailman ihmeistä, ja kaasu, sähkö ja kynttilät taas olivat muuttuneet samanlaisiksi kuin Sfinksin salaperäinen arvoitus.
Hän osasi kirjoittaa runosäkeitä loistavalla kreikankielellä, mutta enää hän ei siitä ylpeillyt. Hän olisi paljoa mieluummin toivonut pystyvänsä parkitsemaan vuotia tai virittämään tulen ilman tulitikkuja. Waldo Emerson Smith-Jones oli vuosi sitten ollut erittäin ylpeä älystään ja korkeasta opistaan, mutta vuoden kuluttua oli hänen itserakkautensa kutistunut, niin että hän nyt piti itseänsä maailman surkeimpana ja mitättömimpänä miehenä.