Viimemainittu oli amerikkalainen Waldo E. Smith-Jones, bostonilaisen John Alden Smith-Jonesin poika, joka oli matkoilla hoitaakseen terveyttään.
Höyrylaiva selviytyi aallosta ja risteili edestakaisin jonkun aikaa, mutta kun aalto oli ajanut sen vaarallisen likelle rantaa, ei näyttänyt enää turvalliselta viipyä paikalla, sillä jos olisi tullut toinen hyökyaalto, olisi se kokonaan tuhonnut aluksen, paiskaten sen läheiselle rannalle.
Kummastakaan onnettomuuden kohtaamasta miespoloisesta ei nähty merkkiäkään.
Rouva Smith-Jones on vuoteen omana.
Heti varusti John Alden Smith-Jones huvipurtensa ja lähetti sen vanhan ystävänsä kapteeni Burlinghamen, virasta eronneen meriupseerin, johtamana kaukaiselle rannikolle etsimään hänen poikansa ruumista, joka höyrylaivan kapteenin arvelun mukaan oli hyvin mahdollisesti ajautunut rannalle.
Ja nyt oli Burlinghame palannut kertomaan, että hänen tehtävänsä ei ollut onnistunut. Miehet istuivat John Alden Smith-Jonesin kirjastossa. Rouva Smith-Jones oli heidän seurassaan.
»Tutkimme huolellisesti rannan, jonka kohdalla hyökyaalto yllätti laivan», vakuutti kapteeni Burlinghame. »Kilometrien matkalla kummallekin päin tarkastimme hietikosta jokaisen neliömetrin.
— Viidakon reunasta kysymyksessä olevan rantakaistaleen kohdalta löysimme merimiehen ruumiin. Se ei ollut eikä voinut olla Waldon. Puku oli merimiehen, ja vartalo oli paljoa lyhempi ja vantterampi kuin teidän poikanne. Koko rannikolla ei näkynyt merkkiäkään mistään muusta ruumiista.
— Kun pidimme mahdollisena, että joku miehistä oli saattanut ajautua maihin hengissä, lähetimme tiedusteluretkikuntia sisämaahan. Maa oli villiä ja kolkkoa, ja kahdesti kohtasimme hurjia, valko-ihoisia raakalaisia, jotka viskelivät meitä kivillä, mutta pakenivat kuultuansa ensimmäiset laukauksemme.
— Jatkoimme etsintäämme ympäri koko saaren, joka on melkoisen laaja.
Itärannikolta löysin tämän.»