»Tiedusta häneltä Waldoa!» supatti Smith-Jones uskaltamatta itse lausua kysymystä.
»Etsimme erästä nuorta miestä», sanoi Burlinghame, »joka suistui laivasta mereen tämän saaren länsirannikolla. Tiedämme hänen päässeen hengissä maihin, sillä olemme kuulleet hänestä. Oletko nähnyt tätä muukalaista tai kuullut hänestä. Hänen nimensä on Waldo Emerson Smith-Jones. Tämä herra on hänen isänsä», lisäsi hän, osoittaen Smith-Jonesia.
Silmät levällään Nadara katseli John Alden Smith-Jonesia. Tämä mies siis oli Thandarin isä. Hän sääli miestä kovasti, sillä hän tiesi hänen rakastaneen Thandaria — Thandar oli usein vakuuttanut hänelle niin. Hän ei oikein tiennyt, miten kertoisi kaikesta — hän ei olisi tahtonut tuottaa toiselle samanlaista tuskaa ja surkeutta kuin oli itse saanut kestää.
»Tiedätkö hänestä mitään?» kysyi Burlinghame.
Nadara nyökkäsi.
»Missä hän on?» huusi Waldon isä. »Missä ovat ne ihmiset, joiden seurassa hän on täällä oleskellut?»
Nadara meni lähelle John Alden Smith-Jonesia. Hänen viattomassa, nuoressa sydämessään ei ollut vähääkään pelkoa tätä miestä kohtaan, Thandarin isää kohtaan, joka rakasti Thandaria. Hän tunsi vain syvää sääliä ja myötätuntoa sen murheen tähden, jonka hän pian miehelle tuottaisi. Hellästi hän tarttui vieraan käteen ja katso suruisesti häntä silmiin.
»Missä hän on? Missä on poikani?» kuiskasi Smith-Jones.
»Hän on kansansa luona, joka oli myöskin minun kansani — niistä ihmisistä juuri äsken puhuin», vastasi Nadara hiljaa. »Hän on kuollut.» Sitten hän painoi kasvonsa miehen kättä vasten ja purskahti itkemään.
Isku pani John Alden Smith-Jonesin horjumaan. Tuntui uskomattomalta — mahdottomalta — että Waldo oli kestänyt kaikki, mitä hän varmasti oli kokenut, tuhoutuakseen vihdoin ainoastaan muutamia lyhyitä viikkoja ennen avun saapumista. Hetkeksi hän unohti tytön. Nadaran kuumat kyyneleet, joita tippui hänen kädelleen, herättivät hänet huomaamaan tytön läsnäolon.